Vihreäliitto

Tässä "osastossa" on Vihreiden  ProPeruskouluehdokkaiden esseitä saapumisjärjestyksessä.
vihreat@vihreat.fi
www.vihreat.fi

Siru Kauppinen : Koulu – työn ja vapaa-ajan keskus

Piste koulukiusaamiselle

Kiusaaminen on asia, jota kenenkään ei pidä koskaan hyväksyä! Silti sitä tapahtuu aina päiväkodista työpaikkaan saakka. Koulussa tapahtuva pitkään jatkunut kiusaaminen on lapselle ja nuorelle ihmiselle
erityisen vahingollista. Se on vakava kehityksellinen riski. Kiusaaminen vaurioittaa lisäksi kiusaajankin psyykettä ja vaikuttaa syvästi myös muihin, jotka antavat kiusaamisen tapahtua.

Kiusatun ja kiusaajan auttaminen on koulun ja kodin tehtävä. Vanhempien vastuulla on havainnoida lastensa mielialaa. Opettajilla on oltava oikeus puuttua kiusaamiseen. Kiusattu ja kiusaaja tarvitsevat
ymmärrystä ja aikuisen aikaa. Tilanteet on selvitettävä perinpohjaisesti. Tuomitseminen ja rankaisu eivät paranna kummankaan pahaa oloa eivätkä ole vastaus kiusaamiseen.

Kouluterveydenhuolto vastaamaan nykyisiä vaatimuksia

Huono koulumenestys, terveyspulmat ja riippuvuutta aiheuttava käyttäytyminen kasautuvat samoille lapsille ja nuorille. Vaikka valtaosa kokee terveytensä hyväksi, joka kymmenennellä nuorella on
jokapäiväistä elämää haittaava pitkäaikainen sairaus. Joka viides nuori kärsii merkittävästä mieliala- ja ahdistuneisuus- tai käytöshäiriöstä erityisesti masennuksesta.

Kouluterveydenhuoltoa on kehitettävä lähemmäksi nykynuorten on ongelmia. Henkisen tilan havainnointiin ja hoitoon on panostettava lisää voimavaroja. Painopistettä on siirrettävä erityisesti
ennaltaehkäisyyn kuten muussakin terveydenhuollossa tehdään.

Taide ja liikunta – opas itsensä tuntemiseen

Maailmassamme aikuinen on alkuperäiskansaa – lapsi ja nuori löytöretkeilijöitä. Taideaineiden ja liikunnan avulla löytöretkeilijä löytää uuden maailman, kokee ja oppii uusia asioita itsestään ja
ympäristöstään. Jokaiselle oma tapansa ilmaista itseään - jokaiselle oma tapansa liikkua. Uuden kokeilu on silti myös yhteistä tekemistä.

Kielimuuri este kansainvälisyyteen

Lapsen kielellinen kehitys alkaa jo varhain. Vierasta kieltä voisi opettaa jo päiväkodissa, sillä oppiminen on silloin helpointa. Koulun tehtävänä on sen jälkeen monipuolistaa kielivalikoimaa ja syventää
taitoja.

Tutkimusten mukaan koulujen kielten opetuksessa keskitytään edelleen liikaa kieliopin ja sanaston opettelemiseen. Vieraan maan kulttuuri ja arkipäivän asiat tulisi ottaa aiempaa enemmän huomioon. Jos kielen oppiminen on pelkkää kieliopin tankkaamista, niin siitä jää pois se kiehtova vieras maailma, jonka takia tullaan kielten oppitunneille. Syrjäinen ja etäinen Suomi tarvitsee kielitaitoisia, kansainvälisesti
ajattelevia ihmisiä. Koulujen kieltenopetus on avain suomalaisten menestymiseen maailmalla, olipa kysymys valtiosuhteista, liike-elämästä, tieteistä, taiteista tai urheilusta

- Riittävän pienet luokkakoot jotta jokainen oppilas saa tasa-arvoisen
menestymisen mahdollisuuden.
- Kouluterveydenhuolto vastaamaan nykyisiä vaatimuksia (masennus,
liikalihavuus, psyyken ongelmat).
- Kielten opetus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä oppiminen
on silloin helpointa.
- Liikunnan lähtökohdaksi se, että jotta jokainen löytää oman tapansa liikkua.
- Enemmän mahdollisuuksia ryhmätyöskentelyyn.
- Enimmän etiikka vähemmän uskontoa.
- Opettajien oma Wikipedia kokeille, harjoituksille ynnä muulle.
- Koulukiusaamiseen puututaan, ja tuetaan koulujen yhteisöillisyyden
kehittämistä.
- Taideaineista pidettävä kiinni.
- Valinnanvapautta ja joustoja kouluihin.
- Peruskoulun rahoitus pidettävä, vaikka ikäluokat pienenisivät.
- Taataan toisen asteen opiskelupaikka kaikille nuorille.
- Lasten luokkayhteiskunta purettava.
- Jokaisella on oltava kotitaustasta, asuinpaikasta tai
varallisuudesta riippumatta tasa-arvoinen mahdollisuus kehittää
itseään ja kouluttautua ammattiin.

Sirpa Kauppinen
Ympäristötekniikan M.Sc.

Saara Ilvessalo : Koululiikunnassa siirryttävä kilpailuttamisesta kannustamiseen

Turku, Varsinais-Suomi

Olen jutellut usein työpaikan kahvipöydän ääressä tai muuten vain ystävien kesken kouluaikojen traumoista. Voin väittää, että huomattavalla määräenemmistöllä yksi asia nousee yli muiden huonojen muistojen aiheuttajana: liikunta peruskoulussa.

Koululiikunta nykyisessä numeroilla arvioitavassa muodossaan ei ole tarkoituksenmukaista. On pohdittava, mikä on koululiikunnan tavoite: kaiken järjen mukaan lasten ja nuorten kunnon ylläpito, liikkumaan innostaminen, oman kehon tunteminen sekä hyväksyntä, ryhmähengen kasvattaminen ja yhteistyön, sosiaalisten taitojen sekä itsetunnon lisääminen. Mikään edellä mainituista tavoitteista ei edellytä jatkuvaa kilpailuttamista, suorittamista, paremmuusjärjestykseen asettamista tai liikunnan arvostelemista numeroin.

Sanallinen arviointi on perusopetusasetuksen 10§:n mukaan mahdollista muun muassa 1.-7. vuosiluokilla sekä valinnaisen aineen arvostelussa. Tämän puitteissa erityisesti liikunnan numeroarviointia tulisi välttää mahdollisimman paljon. Mielestäni nykyisenkin lain arvosteluvaatimuksia tulisi lieventää. Liikunnannumero saattaa saada joitakin oppilaita tsemppaamaan omissa suorituksissaan, mutta vähintään yhtä hyvään tulokseen päästäisiin oikeanlaisella kannustamisella ja itsensä ylittämisen kokemuksen esiintuomisella.

Heikoimpia liikkujia, joita erityisesti tulisi kannustaa liikkumaan, numeron takia käytävä kilpailu lannistaa, ja koululiikunnasta saattaa jäädä traumoja, joiden takia nuori ei vanhemmallakaan iällä innostu pitämään kuntoa yllä. Ylipaino ja liikunnan puutteesta johtuvat sairaudet ovat jo nyt merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Koululiikunnan tulisi saada ihmiset löytämään itselleen sopiva ja mukava liikuntaharrastus peruskoulun jälkeenkin, ei huonojen kokemusten kautta lannistaa nuorta luopumaan liikunnasta.

Kilpailuja koulussa voidaan järjestää kilpailuhenkisten kesken, mutta heikompia liikkujia on turha laittaa kisaamaan heitä ylivoimaisesti liikunnallisempien kanssa pakosta numeroarvostelun vuoksi. Jos perusopetusasetusta ja -lakia kehitettäisiin siihen suuntaan, että koululiikunnassa panostettaisiin toisten kannustamiseen, ryhmähengen kasvattamiseen, itsensä ylittämiseen ja uusien lajien kokeilemiseen, olisivat liikunnantunnit kaikkien kannalta hyödyllisempiä. Näinkin pieni muutos voi ennaltaehkäistä muun muassa tulevaisuudessa työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutumista, ylipainosta aiheutuvia sairauksia, syrjäytymistä ja työssäjaksamisen puutteesta aiheutuvia sairaslomia.

Saara Ilvessalo
Vihreät De Gröna
Turku, Varsinais-Suomi

Matti Perälä:  Pukaro ja Hilda Käkikoski

Aamunavaus Pukaron koulussa Lapinjärvellä on hellyttävä. Oppilaat ovat koolla, vajaa kolmekymmentä. Yksi tytöistä kysyy ennen veisuun aloittamista, saako hän tulla nostamaan nallen kitarakotelosta opettajan pöydän reunalle. Oppilaat tietävät, että nalle kulkee mukana. Joskus olen nostanut sen esiin ja kertonut nallen matkoista aina Kyproksen turistipapin aikoja myöten. Nalle on nähnyt maailmaa!

Yksi pojista sanoo, että lupasin tuoda sähkökitaran. Miksi en tuonut? Pahoittelen huonoa muistiani. Lupaan, että ensi kerralla veisaamme sähkökitaran säestyksellä.

Porlammilla, Hilda Käkikosken koululla intoudun piirtämään. Pienimmät oppilaat istuvat lattialla ja minä pienellä jakkaralla. Tunnelma on keskittynyt. Kukaan ei hälise tai töni.

Näinä hetkinä on jopa hieman epätodellinen olo. Voiko tällaista olla Suomen peruskoulussa, koulujen yhdistämisen ja mammuttien kasvattamisen aikaan vuonna 2010? Kyllä voi ja on!

Asun nykyisen Kouvolan puolella, Kaakkois-Suomessa. Olen vihreiden eduskuntavaaliehdokas, pappi ja teologian tohtori. Yritän saada muutosta siihen, että päätöksissä osattaisiin laskea kokonaisuuksia. Kouvolassakin konsultti esitti säästölaskelmat ja sujautti sinne lauseen: laskelmissa ei ole otettu huomioon investointeja. Siinä olisi pitänyt olla lause: Laskelmissa ei ole otettu huomioon lasta.

Ymmärrän ja hyväksyn, että on voitava tehdä säästöpäätöksiä. Nykyinen meno ei perustu kokonaiskuvaan edes säästöistä saati pienen ihmisen etuun.

Matti Perälä
Pappi
Kouvola

Outi Alanko-Kahiluoto: Peruskouluvisio
Helsinki  3

Varhaiskasvatus tulee siirtää opetusministeriön alaisuuteen, sillä nyt varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välillä oleva hallinnollinen raja ei toimi lapsen parhaaksi.

Oppilas- ja opiskelijahuollon palveluita on parannettava. Jokaisella koululla tulee olla terveydenhoitaja läsnä jokaisena päivänä viikossa. Koulukuraattoreja ja -psykologeja on oltava riittävästi ja säännöllisistä terveystarkastuksista on huolehdittava.

Lähikouluperiaatteesta on pidettävä kiinni. Lähikoulujen houkuttelevuutta on tuettava.
Erityisoppilaan on saatava tarvitsemansa tuki ja apu. Integroidun oppilaan mukana on tultava riittävästi erillistä määrärahaa, jolla voidaan pienentää ryhmäkokoa ja palkata luokkaan koulunkäyntiavustajia.
Koulujen välisiä oppimiseroja on tasattava osoittamalla ylimääräistä määrärahaa niille kouluille, joiden oppilaissa on keskimääristä enemmän työttömien, toimeentulotukea saavien, yksinhuoltajien ja maahanmuuttajien lapsia.

Luokkakokoja on pienennettävä ja opetusryhmän enimmäiskoko on säädettävä lailla.
Koulujen kerhotoimintaa on tuettava. Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus harrastuksiin yhdessä ikäistensä kanssa.

Oppimisen iloa on saatava myös käsillä tekijöille ja tekemällä oppiville. Jotta taito- ja taideaineiden asema todella vahvistuisi, niihin käytettävissä olevia vuosiviikkotunteja on lisättävä.
Erilaisille oppijoille on oltava erilaisia oppimisympäristöjä. Peruskoulujen yhteistyötä työpajojen kanssa on kehitettävä.

Maahanmuuttajataustaisten lasten kielenopetukseen on panostettava. Kaikille lapsille on taattava riittävät kielelliset valmiudet selviytyä koulusta ja saada näin menestymisen mahdollisuudet myös peruskoulun jälkeisille opinnoille. Romanilasten koulunkäyntiä on tuettava mm. palkkaamalla romanitaustaisia koulunkäyntiavustajia.

Ympäristökasvatuksen asemaa perusopetuksessa on vahvistettava.  Jokaisessa koulussa tulee olla käytössä jokin kiusaamista ennalta ehkäisevä ohjelma.

Opettajien jaksamista on tuettava, opettajilla pitää olla mahdollisuus täydennyskoulutukseen eikä opettajien lomautuksia pidä hyväksyä.

Outi Alanko-Kahiluoto
Sivistysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja (Vihr.)
Helsinki

Krista Mikkonen: Opettajilla tulee olla aikaa kaikille oppilaille
Pohjois-Karjalan vaalipiiri
55

Peruskoulu on suomalaisen tasa-arvon kulmakiviä. Laadukas opetus mahdollistaa kaikille tasa-arvoiset tulevaisuuden eväät - taustasta tai varallisuudesta riippumatta. Tästä on syytä pitää kiinni ja tiukasti.

Perusopetukseen on satsattava. Vaikka lasten lukumäärä vähenee, ei opetukseen suunnattua rahoitusta pidä vähentää samassa suhteessa.

Luokassa opiskelee samanaikaisesti taustoiltaan ja osaamistasoltaan sekalainen seurakunta. Näin tulee olla jatkossakin. Mutta samalla on huolehdittava entistä paremmin siitä, että kouluilla on riittävät resurssit. On varmistettava, että luokkakoot eivät kasva liian suuriksi, jokaiselle oppilaalle riittää aikaa ja oppilaat saavat lisähaasteita tai lisätukea kukin tarpeidensa mukaan. Opetusryhmien maksimikoko tulisi määritellä lailla, jottei kunnilla ole kiusausta säästää kasvattamalla ryhmäkokoja.

Peruskoulullamme on opetuksen lisäksi merkittävä rooli kasvattajana. Ja hyvä niin. Pelkkä tiedon opettaminen ei ”kasvata ihmisyyteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen”, mikä on kirjattu valtakunnallisten opetustavoitteiden ensimmäiseksi kohdaksi.

Jotta koulu voi hoitaa kasvatusvastuunsa kodin ja vanhempien rinnalla, tulee opettajilla ja muulla henkilökunnalla olla riittävästi aikaa kullekin oppilaalle. Oppilashuollon resurssien on oltava riittävät, jotta jokainen apua tarvitseva voi sitä saada jo varhaisessa vaiheessa ja riittävän nopeasti.

Yhteiskunta muuttuu vinhaa vauhtia ja siksi on huolehdittava opettajien riittävästä lisäkoulutuksesta, jotta opettajat pysyvät ajantasalla niin opetussisältöjen kuin metodienkin suhteen. Opettajakoulutus on syytä säilyttää eri puolilla maata, jotta voidaan taata pätevien opettajien riittävyys ympäri Suomen.

Oppisisältöjä uudistettaessa tulee säilyttää riittävä maltti. Vaikka maailmassa on jatkuvasti yhä enemmän erilaisia hyödyllisiä taitoja, on syytä miettiä, mitä kirjataan valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin. On hyvä välillä päästä myös vakiinnuttamaan asioita, ei jatkuvasti elää muutoksen keskellä.

Taito- ja taideaineiden määrää ei saa supistaa. Kädentaitojen opetuksen suhteen olisi syytä painottaa enemmän tämän päivän arkielämän taitojen hallitsemista. Aika harva sorvaa tai tekee reikäommeltöitä koulun käsityötuntien ulkopuolella. Sen sijaan huonekalujen kokoaminen, pyöränkumin paikkaaminen tai digitaalisten laitteiden käsittely ovat enemmän tamän päivän kädentaitoja.

Omasta kunnosta ja terveydestä huolehtiminen on myös perustaito, joka tulisi opetella jo nuorena. Liikuntatuntien määrän lisäämisen ohella välituntiliikuntaan, liikunnalliseen elämäntapaan ja terveellisiin ruokailutottumuksiin tulisi opettaa jo alaluokilla.

Oppiainesisältöjen lisäksi on tärkeä huolehtia kouluyhteisön hyvän ilmapiirin rakentamisesta. Kiusaamiseen on puututtava heti. Koulurakennusten kunnosta on myös pidettävä hyvää huolta.

Ilmainen kouluruokailu on suomalaisen koululaitoksen ylpeys. Sen laadusta on huolehdittava. Kasvisten ja hedelmien osuutta kouluruokailussa pitää lisätä terveys- ja ympäristösyistä.

Krista Mikkonen
kansanedustajaehdokas (vihr.)
Pohjois-Karjalan vaalipiiri

Eveliina Asikainen
Pirkanmaa

”Ai teillä aloitetaan koulu vasta seitsemänvuotiaana! So clever!” kommentoi amerikkalainen liikunnanopettajaystäväni, kun vertailimme lastemme koulunkäyntiä sekä kotimaittemme koulutusjärjestelmiä. Hän kokee, että amerikkalainen järjestelmä vaatii lapsilta liian paljon liian pieninä, mutta palkitsee myöhemmin turhan helposti. Toisen ystäväni mies, joka on tehnyt pitkän uran tarkastajana Lontoon koululaitoksessa, on monet kerrat ihaillut suomalaisen koulutustason yleistä korkeutta ja koulutuserojen vähäisyyttä Suomessa.

Peruskoulun kansainvälinen hyvyys ei siis ole vain Pisa-testien hyvyyttä, vaan myös koulun kokonaisrakenteen hyvyyttä. Omasta mielestäni sen juuret ovat Uno Cygnaeuksen kansakoulun opetussuunnitelmassa. Hän halusi sisällyttää ohjelmaan lukemisen ja laskemisen lisäksi myös käytännöllisiä taitoja – laulamista, liikuntaa, käsitöitä, piirustusta. Ja sitä perinnettä vaalii ja kehittää peruskoulu nykyajan vaatimusten mukaan.

Paljon on toki muuttunut 1800-luvun lopusta niin yhteiskunnassa kuin koulussakin, mutta koulun pitää ollakin  jatkuvassa muutoksessa vastaamassa aikansa haasteisiin. Opetussuunnitelman, sisältöjen, tuntijaon ja jopa opetettavien aineiden tulee elää maailman muutosten mukana. Tässä ajassa pidän koulun tärkeänä haasteena sitä, kuinka se pystyy vanhempien kanssa kasvattamaan sellaisia kansalaisia, joilla on valmiudet elää ja toimia 2000-luvun epävarmassa maailmassa. Taitoa hakea tietoa, arvioida sitä, tehdä yhteistyötä monista eri kansallisuuksista ja kulttuureista tulevien ihmisten kanssa; kykyä sietää maapallon tilaan liittyviä epävarmoja ja ristiriitaisia ennusteita tai toisaalta valtaisaa mainos- ja viihdetulvaa.

Monista peruskoulun kehittämismahdollisuuksista haluan mainita sen, jota pidän tärkeimpänä: yhtenäiskoulut. Yhtenäiskoulussa alakoulun luokille on mahdollista saada sisällöllisesti laadukkaampaa opetusta niin tieto- kuin taitoaineissakin. Toisaalta aineenopettajan pätevyyden hankkineiden luokanopettajien pedagogisesti monipuolinen koulutus tuo varmasti uutta näkemystä yläkoulun opetukseen. Toki näissä asioissa on paljon sovittavaa ja yhteensovitettavaa. Lisäksi oppilaan kasvun seuraaminen ja tukeminen koko kouluajan voidaan helpommin rakentaa katkottomaksi.

Kokonaisuutena näen, että suomalainen peruskoulu monipuolisine opetussuunnitelmineen ja hyvin koulutettuine opettajineen tarjoaa lapsillemme ja nuorillemme erinomaiset eväät kasvaa aikuisiksi, joilla on hyvä itsetunto ja jotka löytävät paikkansa tässä maailmassa. Tällaisen koulun kehittämisen puolesta haluan tehdä töitä nyt ja tulevaisuudessa.

Eveliina Asikainen,
biologi, ympäristöpolitiikan tutkija ja luonnonvara-aineiden opettaja
Vihreän liiton kansanedustajaehdokas Pirkanmaalla
kotipaikkana Sastamala

Kaisa Saarikorpi: Taideopetus peruskouluun

Uusimaa

Taiteen kokeminen ja tekeminen on ihmisen hyvinvoinnille tärkeää. Jokaisen lapsen ja aikuisen pitäisi päästä niistä osalliseksi. Olen erityisen huolissani siitä, että niin monet lapset jäävät taideopintojen ulkopuolelle.  Ammattitaitoiseen tanssin, kuvataiteen tai musiikin opetuksen piiriin pääsevät vain hyvin toimeentulevien perheiden lapset. Opiskelu kunnan ja valtion tukemassa musiikkiopistossakin on kallista. Suurin osa soittotaitoa haluavista lapsista ei edes pääse musiikkiopistoon, vaan heille on mahdollista voivat ainoastaan opiskella vielä paljon kalliimmassa yksityisessä opetuksessa. Kuitenkin soittotaidon pitäisi olla jokaisen saavutettavissa. Esimerkiksi maahanmuuttajalapset ovat useimmiten taideopetuksen ulkopuolella. Taidekasvatuksen pitää olla kaikkien ulottuvilla. Parhaiten se silloin voidaan toteuttaa peruskoulussa.

Puhun nyt musiikin opiskelusta, koska se on minulle tuttua. Näen, miten soittoharrastus opettaa oppimaan. Lapsi saa aluksi jopa mahdottomalta tuntuvan tehtävän, opettelee sen pala kerrallaan, kunnes hallitsee sen. Ja tarttuu sen jälkeen uuteen samanlaiseen tehtävään. Kerta kerran jälkeen lapsen usko siihen kasvaa, että hän oppii, hän osaa. Samaa menetelmää lapsi voi käyttää kaikessa oppimisessa. Miksi tätä kokemusta ei voisi tarjota kaikille lapsille?

Ennen kaikkea soittoharrastus on tunteiden purkamisen keino, tapa tuoda niitä esille. Lisäksi se antaa valmiuksia monenlaisen musiikin kuuntelemiseen ja siitä nauttimiseen. Suurin osa ihmisistä on tuskan ja surun hetkellä saanut lohtua musiikista. On tärkeää, että tulevat musiikin esittäjät ja tekijät saavat kasvaa monipuolisen ja korkealaatuisen musiikkikasvatuksen keskellä.

Peruskoulu tuo taidekasvatuksen jokaisen ulottuville. Siksi se pitäisi myös viedä peruskouluun.  Tuntimäärät eivät nykyisellään riitä siihen, että lapset saisivat kunnon valmiudet harrastukseen.
Oma visioni musiikinopetuksesta peruskoulussa on se, että kaikilla kouluilla olisi musiikkiryhmiä, joihin kaikki halukkaat saisivat osallistua. Niissä tehtäisiin musiikkiprojekteja ja jokainen voisi opiskella jonkun soittimen soittamista. Oppilaan ei tarvitsisi matkustaa toiseen kouluun musiikkiluokalle, vaan musiikinopettaja tulisi hänen kouluunsa pitämään musiikkiluokan tunteja. Kaupungissa voisi olla yhteinen orkesteri ja yhteinen kuoro musiikkiryhmien oppilaille. Oppilaita ei testattaisi, vaan ryhmiin pääsisivät kaikki halukkaat. Korvaisin tällä tavalla perinteiset musiikkiluokat. Samanlaisia ryhmiä voisi olla kaikissa taideaineissa. Sen lisäksi pitäisi luoda selkeä polku, miten innostunut oppilas voi jatkaa kunnianhimoisempaan taideopiskeluun ilman pääsykokeita ja ilman taloudellisia esteitä.

Kaisa Saarikorpi
Musiikkikoulun rehtori ja pianonsoitonopettaja
Vihreä kansanedustajaehdokas, Uusimaa

Henna Rantasaari: Näkemyksiäni perusopetuksesta
Vaasan vaalipiiri

Suomalainen kaikille avoin ja maksuton peruskoulu on avainasemassa uutta Suomea rakennettaessa. Peruskoulua tulee jatkossakin kehittää muuttuvan yhteiskunnan mukana, mutta kuitenkin pitäen kiinni perinteistä. Tulevaisuuden peruskoulu huomioi erilaisista lähtökohdista tulevat oppilaat kestävän kehityksen hengessä isänmaata ja sen luontoa kunnioittaen. Oppilaan oikeus lähikoulun antamaan opetukseen on taattava jatkossakin ja mahdolliset tukitoimet on järjestettävä oppilaan parasta ajatellen.

Opetusryhmien enimmäiskoko on rajattava lailla ja sitä on valvottava. Myös pienemmistä kouluista on pidettävä kiinni ja esimerkiksi kyläkoulujen kohtaloita mietittäessä on tutkittava tarkkaan vaihtoehdot ja niiden kustannukset. Mukaan tulee laskea myös välilliset kustannukset, sekä mahdolliset seuraukset, joita ei voi aina mitata rahassa.

Opetushenkilöstön täydennyskoulutuksesta on huolehdittava, etenkin nyt  opetussuunnitelmien muuttuessa. Täydennyskoulutuksesta ei valitettavasti tällä hetkellä pidetä kiinni esimerkiksi kuntien säästövaatimusten takia.

Mielipiteitäni perusopetusuudistusehdotuksesta 

Uudistusehdotuksessa on paljon hyvää, mutta myös ehdotuksia, jotka eivät mielestäni ole kovin onnistuneita. Seuraavassa mielipiteitäni muutamasta keskusteluakin herättäneestä kohdasta.

Tuntimäärän lisäys on tervetullut. Edelleen kuitenkin puhuttaessa vähimmäismääristä, ovat oppilaat eri kunnissa eriarvoisissa asemissa. Samalla tulisikin poistaa vähimmäismäärät ja tarjota kaikille sama määrä opetusta joka kunnassa. Tuntimäärien lisäyksen käyttö taito- ja taideaineisiin  on hyvä. Valinnaisuuden lisääminen alemmilla vuosiluokilla ei kuitenkaan ole tarpeen, mutta vuosiluokille 7-9 se sopii. Valinnaisuuden lisääminen asettaa kouluja eriarvoiseen asemaan. Käytännössä valinnaisuutta oppilailleen pystyvät tarjoamaan vain isommat koulut.

Oppiainekokonaisuudet selkeyttävät tällä hetkellä hieman sekavia aihekokonaisuuksia. Uusien aineiden tuomista perusopetukseen on kuitenkin harkittava tarkkaan. Sisältöjä voidaan ja pitääkin uudistaa, mutta esimerkiksi nyt ehdotettu draama saisi mielestäni jäädä juuri sisällöksi, eikä omaksi aineekseen.

Kannatan monipuolisia kieliopintoja. Vierasta kieltä ei kuitenkaan tulisi aloittaa ennenkuin oman äidinkielen perusteet ovat kunnossa, siksi A1-kieltä ei tulisi aloittaa vielä toisella luokalla, vaan kolmannella, kuten tälläkin hetkellä. B1-kielen opiskelu voidaan kuitenkin mielestäni aloittaa jo 6. luokalla. Sisältöjä ei kuitenkaan tulisi lisätä, vaan opetukselle on annettava enemmän aikaa. Useamman kielen opiskelu ei sulje mitään pois, vaan opiskeltavat kielet tukevat toisiaan. B1-kielen ei välttämättä tarvitse olla toinen kotimainen kieli, vaikka sitä ei olisi valittu A2-kieleksikään. Tässä kohtaa valinnaisuutta tulisi olla, sillä pakko ei kielten opiskelussa motivoi.

Henna Rantasaari
Luokanopettaja

Jukka Vornanen
Varsinais-Suomi

Peruskoulu on suomalaisen yhteiskunnan tukijalka, jonka monipuolinen ja laajaan yleissivistykseen tähtäävä opetus on yhteiskuntamme kestävän kehityksen edellytys. Koulutus ja sivistys ovat itsessään tärkeitä arvoja, eikä koulutusjärjestelmää pidä arvioida vain elinkeinoelämän näkökulmasta.

Peruskoulun on jatkossakin oltava lähipalvelu ja tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet on tarjottava kaikille. Koulumatkat eivät saa venyä kohtuuttomiksi ja koulujen eriarvoistuminen on pysäytettävä. Peruskoulun tuntijakouudistus ei saa johtaa entistä suurempiin eroihin koulujen opetustarjonnassa. Opetusryhmien enimmäiskoko on rajattava lailla. Kieliopintojen monipuoliselle tarjonnalle on taattava riittävät resurssit.

Akuuteista ajankohtaisista ongelmista nuorten koulupudokkuus on suuri haaste etenkin yläkouluille. Nuorille on tarjottava kaikki heidän tarvitsemansa tuki elämän kaikissa merkittävissä nivelvaiheissa.

Jukka Vornanen

opiskelija, koulutuspoliittinen sihteeri 

Inka Hopsu: Keinoja opettajille!
Uusimaa
10

Koulutukseen satsaaminen on pienen maan elinehto. Panostusten on kuljettava päivähoidosta peruskouluun, toisen asteen koulutukseen, korkeakouluihin ja tutkimukseen saakka.

Oma kokemukseni on peruskoulun saralta. Olen toiminut luokanopettajana, erityisluokanopettajana , apulaisrehtorina ja maahanmuuttajien resurssiopettajana nyt yhteensä reilun kymmenen vuoden aikana niin Uudellamaalla kuin Turun seudulla. Kiire ja riittämättömyyden tunne vaivaavat opettajia paikkakunnasta riippumatta. Tavoitteet ovat korkealla, mutta kuinka niihin päästään väsymättä matkalla? Mistä keinot hyvään opetukseen myös tulevaisuudessa?

Minun ja suuren osan kohtaamistani työtovereista tavoitteena on kouluttaa sivistyneitä, suvaitsevaisia, sosiaalisesti kyvykkäitä sekä kriittisiä kansalaisia. Tiedollisilla mittareilla mitattuna olemmekin saavuttaneet erinomaisia tuloksia. Kuitenkin koululaisten hyvinvoinnissa on havaittu merkittäviä puutteita. Koulun tulisi voida tukea entistä paremmin oppilaan yleisen hyvinvoinnin, tunne-elämän, sosiaalisten taitojen sekä eettisten ja esteettisten taitojen kehitystä. Koululla on myös tärkeä tehtävä ongelmien ennaltaehkäisemisessä ja varhaisessa tunnistamisessa. Koulun moniammatilliseen yhteistyöhön on löydyttävä tekijöitä, rahoitusta ja aikaa. Kouluterveydenhoitaja, psykologi, kuraattori tai vaikkapa erityisopettaja ovat nopeasti kustantaneet itsensä takaisin ehkäistessään yhdenkin syrjäytymistapauksen. Puhumattakaan inhimillisistä arvoista syrjäytymisen ehkäisemisen taustalla.

Koulutuksen ulkopuolelle jäämisellä on merkittävä yhteys syrjäytymiseen, työttömyyteen ja huono-osaisuuteen. Riittävä koulutus on edellytys työelämässä, mutta myös arjessa selviämiseen. Koulutuspolun katkeamisella on kielteisiä yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Merkittävä osa koulun kasvatustehtävää onkin tukea oppilaita heidän omien tavoitteidensa saavuttamisessa sekä valmistaa toimimaan yhteiskunnassa. Tätä tehtävää voidaan pedagogisin keinoin tukea jo varhaiskasvatuksesta saakka ja siten parantaa erilaisista taustoista tulevien oppilaiden koulunkäyntikykyä. Varhainen tunnistaminen auttaa löytämään sopivat oppimistavat ja tarvittaessa myös tukikeinot.

Ryhmäkokojen pienentäminen on erittäin tärkeää! Uudellamaalla opiskellaan maan suurimmissa luokissa alakoulun puolella. Pienessä ryhmässä opettajan oppilaantuntemus on parempi, ryhmän toiminta erilaista ja tutkitustikin pienemmät ryhmäkoot ehkäisevät syrjäytymistä. Lapsilla on oltava turvallinen ilmapiiri kasvaa ja kouluviihtyvyyskin paranee. Kunhan vanhemmat vielä muistaisivat olla kertomatta niitä kaikkia kurjia koulumuistojaan, jotta päästään suomalaisesta traditiosta “koulussa ei kuulukaan viihtyä ja oppiminen on tylsää työtä”.

Koulutuksen tasa-arvo lähtee siitä, että kouluopetus on tasalaatuista kaikkialla maassa ja huomioi oppilaiden erilaiset tarpeet. Vihreät eivät kannata peruskoulujen tasoryhmiä, mutta eritasoisille oppilaille on annettava tukiopetusta ja tehostettua tukea tarvittaessa. Vihreät tavoittelevat inkluusion ajatusta koulutuksessa. Yhteinen opetus tulee järjestää oppilaiden yksilöllisten edellytysten mukaisesti. Kouluille on taattava riittävät resurssit, jotta ryhmäkoot voidaan pitää riittävän pieninä ja koulunkäyntiavustajia on mahdollista palkata. Peruskouluille, joiden oppilailla on suurempi syrjäytymisriski, on kuntien annettava enemmän resursseja eli niin sanottua positiivisen erityiskohtelun rahaa.

Koulutuksella on myös merkittävä vaikutus oppilaiden ja opiskelijoiden arvopohjan rakentumiselle. Koulutuksen tavoitteena tulisi olla kehittää yksilön kykyä kohdata vieraita kulttuureja, kunnioittaa ihmisoikeuksia ja hyväksyä erilaisuutta. Oman kokemukseni mukaan ennakkoluulot kumpuavat useimmiten oppilaiden kotoa ja niiden voittamiseksi tiivis yhteistyö myös perheiden kanssa on oleellista. Henkilökunnankin asenteet vaikuttavat suuresti toimivan monikulttuurisen koulun rakentumiseen.

Toisaalta maahanmuuttajaperheet tarvitsevat myös tukea ymmärtääkseen suomalaista koulujärjestelmää ja voidakseen sitten parhaiten tukea lapsiaan koulunkäynnissä. Tulkkipalveluiden käyttäminen, omien kieli- ja kulttuuriryhmien vanhempainiltojen tai vanhempainyhmien ylläpitäminen rakentavat pohjaa maahanmuuttaja taustaisten oppilaiden saumattomalle koulunkäynnille. Oman äidinkielen ja suomi toisena kielenä- opetukseen kannattaa satsata. Näillä toimenpiteillä ja koulunkäynnin onnistumisella on merkittävä rooli maahanmuuttajien integroimisessa yhteiskuntaan.

Tieto ja ymmärrys kestävän kehityksen edellytyksistä, luonnon toimintamekanismeista ja käsitys omasta itsestä osana luonnon kokonaisuutta ovat edellytyksiä ympäristövastuulliselle elämäntavalle. Kasvatuksessa tulee edistää käytännöllistä osallistumista, joka vahvistaa kokemusta omien tekojen ja toiminnan merkityksestä. Esimerkiksi kuntien, myös opetustoimeen yltäviä kestävän kehityksen ohjelmia ja mm. Vihreä lippu -ohjelman toteuttamista kouluissa tulisi tukea. Kestävillä ratkaisuilla saadaan usein aikaan myös taloudellista säästöä esimerkiksi jätehuolto- ja energiakuluissa.

Tekemällä työmme yhtä sitoutuneesti ja ansiokkaasti kuin tähänkin asti säilytämme Suomessa arvostuksen opettajan ammattia kohtaan. Tämä näkyy tulevaisuudessa palkkauksessa, mutta myös opettajien kasvavana auktoriteettina ja kunnioituksena!

Antoisia työpäiviä työssä, joka muuttaa maailmaa.

Inka Hopsu

Johanna Karimäki: Peruskoulu lapsen parhaaksi
Uusimaa
16

Opettaja, olet meille tärkeä. Annat lapsillemme tulevaisuuden. Työskentelet tilassa, jossa desibelit kohoavat ja jokainen kaipaa erityishuomiota. Koulujen luokkakoot vaikuttavat opettajan työhyvinvointiin ja lasten viihtyvyyteen ja oppimiseen. Luokkakoot ovat jo paisuneet liiaksi, on aika säätää luokkakoosta lailla.

Maailma muuttuu ja peruskoulu myös. Tietoyhteiskuntaa on eletty jo tovi, mutta elämme myös tarinoiden aikakautta, jossa korostuu yksilöiden tarpeet. Kaivataan enemmän yhdessä tekemistä. Koulussa on perinteisesti opeteltu asioita ulkoa, istuttu hiljaa pulpetissa opetusta kuunnellen. Mutta uudella informaatioyhteiskunnalla korostuvat tiimityöt, tarinat ja tiedonhaku. Luovuus kasvaa, kun sitä ruokitaan. Kokeillaan rajoja.

Tiedon ulkoluvun sijaan korostuu tiedon etsintä, jäsentely ja analysointi sekä tavoitteellinen ryhmätyö. Oppi ja kannustus yrittäjyyteen olisi arvokas lisä opetukseen ja koulusta valmistuvat nuoret tarvitsevat myös arkielämän taitoja kuten kotiruuan valmistus ja käsityöt. Käsillä tekemistä ei opi kuin tekemällä ja monet lapset tarvitsevat liikuntaa enemmän. Kun koulupäivä on mielekäs, se ei ole raskas.

Tietotekniikan kehityksessä on pysyttävä mukana. Interaktiivinen opetustaulu luo uusia oppimisen muotoja, mutta ehdottomasti siinä on oltava samat ominaisuudet kuin perinteisellä liitutaululla. Liitutaululla syntyy usein oivallus sitä mukaa kun tekstit ja numerot kirjautuvat. Sen oppii, minkä ymmärtää.

Matemaattiset aineet kaipaavat vahvistusta, sillä nykyinen peruskoulu ei riittävästi tue nopeasti oppivia lapsia. On toki oltava erityistukea sitä tarvitseville, kannustusta ja mahdollisuus valita mielekkäitä aineita taito- ja taideaineista. Mutta tiedonjanoiset ja nopeasti oppivat lapset kaipaavat myös huomiota ja kannustusta. Voisiko niille, jotka todella haluavat edistyä luonnontieteissä, olla syventävää lisäopetusta? Kaikkien lasten omia vahvuuksia tuettaisiin ja vahvistettaisiin, sillä jokainen lapsi on arvokas ja tärkeä.

Entä luonto ja luontoelämykset? Voi kunpa voisin viedä kaikki Suomen koululaiset metsäretkille. Lapset rakastavat metsää. Ympäristötietoisuus, ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon monimuotoisuus pitää sisällyttää kaikkiin oppiaineisiin. Etelä-Suomen metsistä on alle 2 % suojeltu, mikä on liian vähän turvaamaan monimuotoisen metsäluonnon säilyminen. Erityisenä haasteena on suojelualueiden pienuus ja pirstaleisuus. Suojelualueiden lisäämisellä on jo kiire. Huolestuttavaa on myös rantaluonnon uhanalainen tila, johon vaikuttaa rehevöityminen ja umpeenkasvu.

Kulutuksen kiihtyminen on ristiriidassa ekologisen elämäntavan kanssa. Tuntuu siltä, että lapset ovat sitä onnettomampia, mitä enemmän heillä on muovista lelukrääsää ja roinaa. Toivoisin, että lapset oppivat koulussa ja kotona sen, mikä on tärkeää ja arvokasta. Kun arvostaa toista, ei kiusaa. Kun oppii tuntemaan luonnon arvon, ottaa siitä vastuun ja syntyy uuden toivon aika.

Johanna Karimäki
Kansanedustaja
Vihreät, Uusimaa

Riitta Koskimies: Mitä monikulttuurisemmaksi Suomi muuttuu, sitä enemmän tarvitsemme yhteistä peruskoulua
Varsinais-Suomi

Ekaluokkalaiseni sai loisto-opettajan. Harri oli kuin perheenjäsenemme kaksi vuotta: milloin seurattiin Harrin koirien poikimista, milloin Harrin Etelä-Amerikan matkaa. Unohtumaton on se talvi, kun yleensä lumettomassa Turussa satoi yhtäkkiä lunta, ja kaikki perheistä liikenevät sukset ja monot piti viedä koululle, jotta mahdollisimman moni pääsi ladulle. Kyllä sinä viikkona sitten hiihdettiinkin, niin kauan kuin lunta riitti, seuraavalla viikolla luokka palasi sisätiloihin.

Näillä elämyksillä ja niiden yhteydessä opituilla arvoilla ja käyttäytymistavoilla nuoruus- ja aikuisiässä toimitaan. Suomen peruskouluissa on tuhansia Harreja ja Hannoja, ammattilaisia. 1990-luvun alun jälkeen yhteiskunta ja sitä myötä koulu työ- ja oppimisympäristönä eivät ole ennallaan, peruskoulun tehtävien ja varsinkin tukea tarvitsevien oppilaiden määrän on kasvanut ja vanhempien ”lapseni on palveltava asiakas” -henki on lisääntynyt. Vaikka Suomen virallista menestystarinaa kirjoitetaan opetuksen ja koulutuksen varaan, kunnissa on vaikea tunnistaa ja tunnustaa, että suhteellisesti peruskoulutukseen tarvitaan enemmän rahaa kuin ennen.

Koulutukseen panostaminen on tärkeä poliittinen valinta. Vihreille koulutus ja sivistys ovat perusoikeuksia, joiden on oltava tasavertaisesti kaikkien saavutettavissa. Laadukkaan koulutuksen ja tasa-arvon tae ovat kohtuulliset koulumatkat, pienet ryhmäkoot ja riittävä opinto-ohjaus.  Uhkakuvana ovat yksityiskoulujen yleistyminen, alueellisten erojen kasvaminen ja vertailulistojen käyttö niin, että muodostuu hyviä ja huonoja kouluja. Näin ei saa käydä, sillä mitä monikulttuurisemmaksi Suomi muuttuu, sitä enemmän tarvitsemme yhteistä peruskoulua kulttuurien välisen vuoropuhelun ylläpitämiseen. Mitä enemmän tuloerot kasvavat, sitä enemmän tarvitsemme yhteistä peruskoulua tasa-arvoisen yhteiskunnan säilymiseksi.

Opetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä perusopetuksen tuntijaon uudistamistyötä on tehty oikeansuuntaisesti. Mutta esimerkiksi kokonaisuuksien hahmottamisen, tiedonkäsittelyn tai keskustelutaitojen osalta ei toivottavaa muutosta kuitenkaan näy. Yhden äidinkielen tunnin vähentäminen alkuopetuksesta ja draaman erottaminen omaksi oppiaineekseen ovat väärät ratkaisut. Oman mielipiteen ilmaiseminen ja perusteleminen ovat rakentavan yhteiskunnallisen osallistumisen perustaitoja, osaamisen pohjana ovat kirjoittaminen, kriittinen lukeminen ja argumentointi. Koulussa tarvitaan aikaa myös omien tekojen ja niiden seurausten käsittelyyn ja eri näkökulmien pohtimiseen ja yhteensovittamiseen.

Lähikoulu on paras koulu jokaiselle lapselle. Lähikoulussa huomataan ja tartutaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten tilanteeseen. Koulussa on kaikkien hyvä ja turvallista olla, sillä luokat ovat sopivan kokoisia ja tarjolla on vapaaehtoista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Lähikoulussa on aikaa maailman tärkeimmille asioille, rakentavalle puhelulle ja välittämiselle.

Riitta Koskimies,
FM, suomen kieli, puheviestintä
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, suomen kielen ja viestinnän lehtori

Erja Hakkarainen: Päättäjät edistämään peruskoululaisten ja –koulun etuja (lisätty 17.12.)
Uusimaa

Kiinnostukseni koulumaailmaa kohtaan on kasvanut omien lasteni myötä. Esikoiseni käy kolmatta luokkaa ja keskimmäinen aloitti syksyllä ensimmäisen luokan. Kuulun myös koulun johtokuntaan, jonka kautta pääsen osallistumaan lasteni koulun kehittämiseen. Kouluympäristöön olen tutustunut myös toimiessani aikaisemmin yläasteen biologian ja maantiedon lehtorin sijaisena.

Muun muassa Pisa-tutkimuksista tiedämme, että peruskoulujärjestelmämme on hyvä, mutta kehitettävää löytyy. Pidän tärkeänä, että lapsilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen ja että opetus on laadukasta. Sen vuoksi tulee huolehtia muun muassa siitä, että koulujen luokkakoot ovat riittävän pieniä. Kouluille tulee taata resurssit ja mahdollisuudet järjestää opetus opetusta ja oppimista tukevalla
tavalla. Valtion tulee myöntää esimerkiksi korvamerkittyä rahaa luokkakokojen saamiseksi opetusta ja oppimista tukevalle tasolle ja tarvittaessa vaikka rajattava opetusryhmien enimmäiskoko lailla.
Riittävän pienet luokka- ja ryhmäkoot tukevat lasten hyvinvointia jaopettajien työtä.

Näen peruskoulun roolin lasten ja nuorten syrjäytymisen ja terveyserojen ennaltaehkäisyssä merkittävänä. Koulut ovat avainasemassa siinä missä esimerkiksi neuvolatkin, että ongelmat huomattaisiin ajoissa. Paitsi luokkakokojen suhteen kouluille tulee turvata riittävät resurssit myös siihen, että kouluissa on
käytettävissä tarpeeksi kouluterveydenhoitajia, -psykologeja ja – kuraattoreja. Nythän tilanne monissa kunnissa ja kouluissa ei ole kestävällä pohjalla. Valtion ohjauksen on tarvittaessa oltava tehokkaampaa, jotta oppilashuolto toimii hyvin valtakunnallisesti.

Peruskouluille tulee antaa riittävät resurssit myös maahanmuuttajataustaisten lasten asianmukaiseen opetukseen, jotta maahanmuuttajataustaisillakin lapsilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja edetä suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös tämä ehkäisee syrjäytymistä. Lapsilla täytyy olla tasa-arvoiset mahdollisuudet oppimiseen syntytaustastaan riippumatta ja riippumatta siitä, missä päin Suomea peruskoulun käy.
Erja Hakkarainen
Biologi, koulun johtokunnan jäsen
Vantaa, Uusimaa

Hanna Halmeenpää: Vahva, toimiva peruskoulu – oppilaan, opettajan ja koko yhteiskunnan etu
Oulu
89

Maamme perusopetus on tunnetusti korkeatasoista. Opettajat ovat hyvin koulutettuja ja motivoituneita työhönsä. Kunnissa ja eduskunnassa on pyrittävä vaikuttamaan asioihin jotka edistävät työrauhaa koulussa ja opettajien jaksamista työssään. Lasten kannalta tärkeitä asioita ovat lähikouluperiaate sekä opetuksen laadun yhdenvertaisuus. Näihin periaatteisiin päästäksemme, opetuksesta ei resursseja voi leikata. Koulutettu väestö on hyvinvoivan yhteiskunnan peruspilari, joka takaa hyvät edellytykset vaikeidenkin aikojen ylittämiseksi.

Tälläkin hetkellä opetusministeriö viisaasti tukee luokkakokojen pienentämistä. Vuoden 2011 hakemukset on jo jätetty ja kouluissa odotellaan toivottuja vastauksia – lisäystä tuntimääriin. Juuri luokkakokojen pienentäminen on järkevä ja konkreettinen toimintatapa työrauhan ja oppimisen edistämiseksi. Näin myös tukea tarvitsevat oppilaat saavat enemmän aikaa omalta opettajaltaan. Esimerkiksi 30 oppilaan 5-6 yhdysluokka voidaan tuen avulla jakaa kahteen 5-6 luokkaan, tai erilliseen 5 ja 6 luokkaan. Samalla perusteella voidaan jakaa myös suuria yksittäisiä luokkia.

Koulukuraattorit, -psykologit ja -terveydenhoitajat ovat tarpeellinen osa koulun arkea. Yhteistyössä eri tahojen kanssa lapselle tai nuorelle halutaan järjestää paras mahdollinen tuki. Monista kunnista kuraattori- ja psykologipalvelut kuitenkin yhä puuttuvat kokonaan. Lisäksi mm. perheneuvolat ovat täynnä, eikä kaikkia tapauksia saada käsittelyyn ajoissa. Lasten ja nuorten hyvinvointiin on panostettava yhä enemmän. Resursseja on suunnattava näiden tukitoimien lisäämiseen. Kuntia tulee patistaa henkilöstön palkkaamiseen tälle saralle.

Kunnissa on syytä huolehtia tarkoin myös koulurakennuksista, lastemme ja heidän peruskoulutuksestaan huolehtivan opettajakunnan työtiloista ja pitää ne asianmukaisessa kunnossa. Laiminlyönnit ylläpitohuollossa ja peruskorjauksissa kostautuvat useimmiten moninkertaisina murheina ja kustannuksina jälkikäteen. Resurssit on jaettava siten, etteivät koulujen korjaustarpeet jää budjetissa punakynän alle.

KEKE – mitä se on? Kestävää kehitystä lanseerataan nyt ympäri Suomen, kaikilla kouluilla. Tämä on oikea suuntaus opetushallituksen toiminnassa. Jokainen koulu saa haasteen parantaa omalta osaltaan kestävää kehitystä omista lähtökohdistaan. Koulujen toimintakulttuurien rakentaminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseksi totuttaa lapset toimimaan ympäristöään huomioiden myös koulun jälkeen. Näin koditkin tulevat mukaan yhteiseen ponnistukseen ympäristömme suojelemiseksi. Nuorissa on tulevaisuus, yhä edelleen!

Hanna Halmeenpää (vihr.), Oulun vaalipiiri



Mikko Mäkelä: Kaikille yhteinen ja yhtenäinen peruskoulu
Uusimaa

Kaikille yhteinen ja yhtenäinen peruskoulu on yksi tärkeimmistä suomalaisen sivistyksen ja hyvinvoinnin tukijaloista. Suomessa sosiaalinen siirtymä on perinteisesti ollut kansainvälisesti poikkeuksellisen suurta ja kaikilla on pääsääntöisesti yhteiskunnallisista lähtökohdista riippumatta ollut aito mahdollisuus kouluttautua kykyjään vastaavaan ammattiin. Peruskoululla on ollut tässä suuri rooli, eikä tätä mahdollisuuksien tasa-arvoa voi päästää murenemaan. Peruskoulun on pystyttävä vastaamaan yhä haastavamman ja moninaisemman oppilasaineksen tarpeisiin siten, että jokaisella on mahdollisuus päästä omia kykyjään vastaavalle tasolle.

Vanhoihin saavutuksiin ei ole kuitenkaan syytä tuudittautua, vaan veruskoulun on vastattava ajan haasteisiin ja muututtava maailman mukana. Nykyisessä pirstaloituneessa mediamaailmassa tiedonhankintataidoilla ja kyvyllä suhtautua kriittisesti eri lähteistä tulevaan informaatioon on entistä suurempi merkitys. Näkisin, että peruskoulun on siirryttävä entistä enemmän yksittäisten asiakokonaisuuksien opettamisen sijaan opettamaan tiedonhankinta- ja medialukutaitoja. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että peruskoulun pitäisi luopua yleissivistävästä tehtävästään tai jättää myöhemmän oppimisen mahdollistava sisältöaines opettamatta.

Näkisin myös, että perusopetuksessa pitäisi siirtyä entistä enemmän eheytettyyn opetukseen, jossa perinteisten oppiaiden rajat hämärtyvät. Oppimista tapahtuu kaikkialla ja erilaiset oppisisältöjä yhdistävät projektit valmistavat oppiainekeskeistä opetusta paremmin vastaamaan nykyajan haasteisiin. Projekteissa tiedonhankinta- ja ryhmätyötaidot korostuvat ja projekteissa tekemällä oppiminen mahdollistuu.

Oppilashuollon resurssit on myös turvattava kuntien tiukasta taloustilanteesta huolimatta. Peruskouluissa on oltava jatkossakin kattavat moniammatilliset tukipalvelut niitä tarvitseville. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on otettava edelleen huomioon siten, että kaikkien oppiminen mahdollistuu eikä kukaan putoa kyydistä. Vuoden alussa voimaan tuleva lakimuutos on mielestäni askel oikeaan suuntaan. Näen tuen kolmiportaisuuden parannuksena nykytilanteeseen ja uuden lain puitteissa kaikille on mahdollista räätälöidä nykyistä paremmin itse kunkin tarpeita vastaava tukipaketti.

Peruskoulu on suurten haasteiden edessä myös oppilasaineksen muuttuessa yhä moninaisemmaksi. Lasten ja nuorten ongelmat ovat aiempaa suurempia ja vaikeammin ratkaistavissa, ja myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus tuo oman haasteensa opetuksen suunnitteluun. Uskon, että peruskoulu pystyy kääntämään tämän haastavan asetelman voitokseen ja että peruskoulu pystyy myös tulevina vuosina turvaamaan kaikkien oppilaiden laadukkaan oppimisen. Peruskoulu on avainasemassa syrjäytymisen ehkäisyssä ja siinä, että yhteiskunta ei jatkossakaan jakaudu hyvä- ja huono-osaisiin.

Mikko Mäkelä
KM, päivähoidon suunnittelija
Vihreät - Uusimaa

Tiina Elo: Lapsissa ja nuorissa on ympäristönkin tulevaisuus
Uusimaa

Suomalainen peruskoulu on vahva kivijalka, jolle hyvinvointimme perustuu. Kaikilla lapsilla ja nuorilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet saada korkealaatuista perusopetusta ja tarvittaessa riittävää tukea oppimiseen. Tämän haluamme olevan totta myös tulevaisuudessa.

Vihreille tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koulutuksessa tarkoittaa paitsi koulutuksen tasa-arvoa lisäävää vaikutusta, myös yhdenvertaisia oppimismahdollisuuksia sekä kasvattamista moniarvoisessa maailmassa toimimiseen.

Peruskoulun tärkein resurssi on ammattitaitoinen henkilökunta. Tyttäreni ala-asteen  koulunkäyntiä seurattuani nostan hattua nykyajan opettajille. Opetusmenetelmät ovat kehittyneet huimasti sitten omien kouluaikojeni. Yhteistyö koulun ja kodin välillä on aktiivista.

Koulumaailman haasteet ovat moninaiset: Valtava tietotulva ja ärsykkeet koettelevat oppilaiden keskittymiskykyä. Erityistä tukea vaativat oppilaat pyritään integroimaan tavallisiin luokkiin, mutta samalla paineet avustavan henkilökunnan karsimiseen kasvavat. Monikulttuurisuus kouluissa lisääntyy. Opettajista onkin tullut kulttuurien kohtaamisen ammattilaisia, jotka tekevät tärkeää työtä maahanmuuttajien kotouttamiseksi.

Kestävän elämäntavan taidot  osaksi kaikkia oppiainekokonaisuuksia

Maapallon tulevaisuus on yhä riippuvaisempi sen asukkaiden kestävän elämäntavan taidoista. Koulutus luo parhaimmillaan kykyä arvioida maailmaa, tarkastella sitä kriittisesti sekä esittää ja toteuttaa ratkaisuja ongelmien korjaamiseksi.

Kestävä elämäntapa on tuotava kouluihin vahvistamalla ympäristökasvatuksen  asemaa kaikessa perusopetuksessa. Eri oppiaineissa on tuettava oppilaan luontosuhdetta,  ymmärrystä ympäristökysymyksistä ja vastuuta ympäristöstä, kestävän elämäntavan toteuttamisen taitoja, valmiuksia ymmärtää yhteiskuntaa eri toimijoiden näkökulmista sekä valmiuksia oppia osallistumaan ja vaikuttamaan demokraattiseen päätöksentekoon niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin.

Ympäristökasvatuksen tueksi on kehitetty erilaisia koulujen kestävän kehityksen ohjelmia. Yksi niistä on kansainvälinen ympäristöohjelma Vihreä lippu, jonka päämääränä on edistää ympäristökasvatusta ja kestävää kehitystä oppilaitoksissa ja päiväkodeissa. Suomessa ohjelma tavoittaa jo yli 70 000 lasta, nuorta ja aikuista. Toivottavasti Vihreä lippu liehuu tulevaisuudessa yhä useamman koulun salossa.

Ympäristökasvatuksen integroiminen kaikkiin oppiaineisiin edellyttää opettajankoulutuksen ja opetusmateriaalien uudistamista. Niin perus- kuin täydennyskoulutukseenkin on sisällytettävä kestävän kehityksen edistämiseen ja kestävän elämäntavan omaksumiseen liittyviä tietoja, taitoja ja valmiuksia. Oppikirjojen ja muun materiaalin on tarjottava opettajille välineet kestävän elämäntavan taitojen opettamiseen.

Opetustyön merkitystä Suomen ja koko maapallon tulevaisuuden kannalta ei voi liikaa korostaa. Kouluille on turvattava riittävät resurssit ja välineet, jotta opettajilla on mahdollisuus tehdä tärkeää työtään oppilaiden erilaiset tarpeet huomioiden.

Tiina Elo
kaupunginvaltuutettu
Espoo

Mirja Remes: Kansalaisoikeutena hyvä peruskoulutus 
Lappi

Lapsuudessa luodaan perusta hyvinvoinnille ja edellytykset pärjätä aikuisuudessa ja yhteiskunnassa. Koteja on monenlaisia, minkä vuoksi koulun merkitys on huomattava sekä tapakulttuurin että tiedollisten ja taidollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jotta tämä tehtävä toteutuisi, on tärkeää tukea opettajan tehtävää työnohjauksella ja antamalla mahdollisuudet vaikuttaa työhönsä parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Toisaalta tiedetään, että on monenlaisia ihmisiä erilaisine puutteineen, jolloin ei ole realistista saavuttaa jotain tiedollista tai taidollista tavoitetta. Sen vuoksi olisi järkevää silloin, kun oppilas ei kykene tai opi jotain, saada todistukseen merkintä ”on osallistunut” tai ”on suorittanut”. Ei ole tarkoituksenmukaista aiheuttaa oppilaalle itsetunto-ongelmia ja ahdistuneisuutta ja sitä kautta syrjäytymistä, mikä on riskinä pakkosuorittamisessa.

Mielestäni tukiopetuksen järjestämisvelvollisuus ja - saamismahdollisuus pitäisi kirjata lakiin, jotta voitaisiin turvata kaikille oppilaille mahdollisuus yrittää saavuttaa oppimistavoitteet perusosaamisissa.

Perustaitojen oppiminen takaa vähintäänkin arjessa pärjäämisen ja sen pitäisi olla ensisijainen tavoite. Sen ohella opiskelutaitojen ja tiedonhaku-perusteiden oppiminen on hyvän pärjäämisen perusta ja siten jokaisen oppilaan perusoikeus. Näihin kansalaistaitoihin liittyy matematiikan, ympäristötiedon, luonnontieteiden perusteiden, asioinnin, kädentaitojen, perusruoanlaiton ja terveystiedon hallinta. Lisäksi liikunnallisten aktiviteettien hallinta kuuluu tähän.

Kuntien resurssit huomioonottaen kaikkialla ei kyetä tarjoamaan erityisen laajaa kielitarjontaa rahan – ja opettajaresurssien puutteen takia. Jotta kaikkialla Suomessa lapsilla olisi samanveroiset mahdollisuudet päästä mm jatko-opiskelemaan, on hyvä, että peuskoulussa saa samankaltaiset valmiudet myös kielten osalta. Näkisinkin, että englannikielen perusteet olisi jokaisessa koulussa ensisijaiset oppilaan äidinkielen lisäksi.

Ruotsin kielen virallinen asema aiheuttaa monissa, ehkä historiallisistakin syistä, närää. Monille sanojen opettelu on ikävää ”pakkopullaa”, joten voisi miettiä erilaisia keinoja tilanteen muuttumiseksi. Mm. kielinumeron voisi korvata merkinnällä ”suoritettu”. On myös kritisoitu sitä, etteivät monet opi ruotsia koulussa, vaikka sitä opetetaankin.
Siinä mielessä vapaaehtoisuus voisi tehdä kielestä houkuttelevamman. Toisaalta Lapissa voisi olla saamen kielen mahdollisuus ja itä-Suomessa venäjän kieli.

Suomessa on nykyisin monenlaisia uskontokuntia, minkä vuoksi joissakin kouluissa voi olla paineita järjestää monenlaista uskonnon opetusta, mikä syö valtavasti resursseja. Sen vuoksi olisi järkevää käsitellä erilaisia katsomuksia ja uskontoja siten, että kaikki oppilaat voisivat osallistua samoille tunneille leimautumatta.

Tällä keinoin voitaisiin rahaa vapauttaa mm. kielten opetukseen...

Mirja Remes
psykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri
psykoterapeutti
Lapin Vihreiden kansanedustajaehdokas

Sirkku Ingervo: Tuka lapsiperheiden ja koulujen arkeen!

Elämäntehtäväni on vaikuttaa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn- kaikilla elämäni areenoilla.  Punavihreänä maailmanparantajanalaitan itseni likoon sosiaalisesti oikeudenmukaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja inhimillisten peruspalvelujen puolesta. Kunnollisesta koulutuksesta kaikki lähtee. Päiväkotiryhmien ja opetusryhmien yläraja on määriteltävä laissa. Maksuttomaan koulutukseen on panostettava edelleen myös yliopistossa.


Sirkku Ingervo
kasvatustieteiden maisteri
luokanopettaja, erityisopettaja
oppilaanohjaaja, sosiaalityöntekijä. nuorisonohjaaja
kaupunginvaltuutettu (vihr.sit)
sosiaalilautakunnan pj.


Timo Juurikkala: Peruskoulun tulevaisuudesta

Hyvin toimiva peruskoulu on hyvinvointivaltion keskeisimpiä instituutioita. Siksi se tarvitsee vahvoja puolustajia ja kehittäjiä.

Peruskoulumme on menestynyt Pisa-tutkimuksissa hienosti, ja siitä on syytä olla ylpeä. Suomen putoaminen sijalle kaksi ei ole mikään katastrofi, mutta tuloksissa herättää huomiota ja huolta lukutaidon heikentyminen sekä koulujen välisten erojen kasvaminen.

Kuitenkin minua huolettaa enemmän se, että viihtyvyystutkimuksissa Suomen peruskoulu on sijoittunut varsin huonosti. Toki voidaan sanoa, että koulussa tehdään töitä eikä viihtyminen ole ensisijaista - mutta eivät työnteko ja viihtyvyys sulje toisiaan pois. On aika hälyttävää, jos lastemme mielestä on luonnollista että töissä on tylsää ja kurjaa!

Yhtenä konstina parempaan viihtymiseen on esitetty taito- ja taideaineiden sekä valinnaisuuden lisäämistä. Kannatan lämpimästi.

Opetusministeri Virkkusen ajama tuntijakouudistus ajoi karille, mutta seuraavalla hallituskaudella asiaan varmastikin palataan. Toivottavasti silloin saadaan aikaan vielä ehompi uudistus!

Liikunnan lisääminen oli ehdotuksessa hyvä asia, joskin minusta vähän ylimitoitettu. Ehkä vähän pienempikin lisäys riittäisi? Samalla jäisi hiukan enemmän tilaa muille taito- ja taideaineille. Olisi myös hyvä, että alakoulun ylemmillä luokilla ja varsinkin yläkoulussa valinnaisuutta olisi nykyistä enemmän.

Olen myös sitä mieltä, että pakollisesta toisen kotimaisen kielen opiskelusta pitäisi peruskoulun puolella luopua. Näin kansalaisten kielitaito laajenisi, ja samalla motivoituneiden oppilaiden ruotsin taito kehittyisi paremmin. Sen sijaan lukiossa jokunen kurssi ruotsia on edelleen hyvä olla pakollisena; arvostan kuitenkin maamme kaksikielisyyttä. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus pitäisi yhdistää.

Demokratiakasvatuksesta kannetaan paljon huolta, jotta lapsista ja nuorista kasvaisi aktiivisia kansalaisia. Teoreettisten oppisisältöjen muutoksilla ei tässä suhteessa ihmeitä saada aikaan; kehitystä tarvitaan koulun käytännöissä. Peruskoulu on lasten työpaikka, ja heidän on hyvä totutella päätöksentekoon arkisissa ympyröissään. Oppilaskuntien ja ”luokkaraatien” toimintaa pitää kehittää. Tätä kautta myös kouluviihtyvyys paranee.

Timo Juurikkala
kansanedustaja (vihr)
www.timojuurikkala.net

Juhani Kela: Esittely
Oulun vaalipiiti

Olen oulun vaalipiirissä vihreiden kansanedustajaehdokkaana. Asun Suomussalmen kunna länsilaidan sivukylällä, Vääkiö. Alueemme kyläkoulu Vaarannivassa on hyvä esimerkki onnistuneesta
muutoksesta. Kunta purki vanhan suurehkon koulun johon olisi pitänyt tehdä remontti. Remonttia halvemmaksi tuli purkaa vanha koulu ja rakentaa tilalle uusi kiinteistö. Nyt koulu toimii uusissa moderneissa tiloissa interaktiivisine älytauluineen pienin kiinteistökuluin. Koululla omat sinut Vaarannivan koulu haulla löytyy. Kuitenkin oppilasmäärä tulee vähenemään ja opetuksen järjestäminen
sivukylien oppilaille järkevästi mietityttää. Lähes sadan kilometrin matka aamuin illoin ala-astelaiselle tutuu kohtuuttomalta kustaannuksista puhumattakaan. Huolena on näiden pienten koululaisten oikeus opetukseen ja harrasteiden saantiin kohtuullisissa olosuhteissa. Taustalla on myös koko syvän syrjäisen maseudun väestön elinmahdollisuudet ja palvelusaatavuus.

Juhani Kela

Saara Ilvessalo: Koululiikunnassa siirryttävä kilpailuttamisesta kannustamiseen
Varsinais-Suomi

Olen jutellut usein työpaikan kahvipöydän ääressä tai muuten vain ystävien kesken kouluaikojen traumoista. Voin väittää, että huomattavalla määräenemmistöllä yksi asia nousee yli muiden huonojen muistojen aiheuttajana: liikunta peruskoulussa.

Koululiikunta nykyisessä numeroilla arvioitavassa muodossaan ei ole tarkoituksenmukaista. On pohdittava, mikä on koululiikunnan tavoite: kaiken järjen mukaan lasten ja nuorten kunnon ylläpito, liikkumaan innostaminen, oman kehon tunteminen sekä hyväksyntä, ryhmähengen kasvattaminen ja yhteistyön, sosiaalisten taitojen sekä itsetunnon lisääminen. Mikään edellä mainituista tavoitteista ei edellytä jatkuvaa kilpailuttamista, suorittamista, paremmuusjärjestykseen asettamista tai liikunnan arvostelemista numeroin.

Sanallinen arviointi on perusopetusasetuksen 10§:n mukaan mahdollista muun muassa 1.-7. vuosiluokilla sekä valinnaisen aineen arvostelussa. Tämän puitteissa erityisesti liikunnan numeroarviointia tulisi välttää mahdollisimman paljon. Mielestäni nykyisenkin lain arvosteluvaatimuksia tulisi lieventää. Liikunnannumero saattaa saada joitakin oppilaita tsemppaamaan omissa suorituksissaan, mutta vähintään yhtä hyvään tulokseen päästäisiin oikeanlaisella kannustamisella ja itsensä ylittämisen kokemuksen esiintuomisella.

Heikoimpia liikkujia, joita erityisesti tulisi kannustaa liikkumaan, numeron takia käytävä kilpailu lannistaa, ja koululiikunnasta saattaa jäädä traumoja, joiden takia nuori ei vanhemmallakaan iällä innostu pitämään kuntoa yllä. Ylipaino ja liikunnan puutteesta johtuvat sairaudet ovat jo nyt merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Koululiikunnan tulisi saada ihmiset löytämään itselleen sopiva ja mukava liikuntaharrastus peruskoulun jälkeenkin, ei huonojen kokemusten kautta lannistaa nuorta luopumaan liikunnasta.

Kilpailuja koulussa voidaan järjestää kilpailuhenkisten kesken, mutta heikompia liikkujia on turha laittaa kisaamaan heitä ylivoimaisesti liikunnallisempien kanssa pakosta numeroarvostelun vuoksi. Jos perusopetusasetusta ja -lakia kehitettäisiin siihen suuntaan, että koululiikunnassa panostettaisiin toisten kannustamiseen, ryhmähengen kasvattamiseen, itsensä ylittämiseen ja uusien lajien kokeilemiseen, olisivat liikunnantunnit kaikkien kannalta hyödyllisempiä. Näinkin pieni muutos voi ennaltaehkäistä muun muassa tulevaisuudessa työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutumista, ylipainosta aiheutuvia sairauksia, syrjäytymistä ja työssäjaksamisen puutteesta aiheutuvia sairaslomia.

Saara Ilvessalo

Aziz Sheikhani: Kuinka koulusta ja siihen liittyvistä aiheista 
keskustellaan

Pirkanmaa

Keskustelu opetuksesta ja opettamisesta tuo esille kaikkialla maailmassa monia asioita, jotka ovat jatkuvasti vaikuttamassa yhteiskunnan asioihin. Koulu, opettaja, oppilas, oppiaineet, opetusjärjestelmä, vanhemmat ja yhteiskunnan arvot ovat niitä sanoja ja käsitteitä, jotka ovat peruskulmakiviä opetuksessa ja kasvatuksessa. Koulu on usein valtiollinen instituutti, jonka tehtävänä on järjestää virallista koulutusta ja valmistaa seuraavaa sukupolvia hoitamaan yhteiskunnan asioita ja ylläpitämään yhteiskuntaa. Lapsi syntyy perheeseen, täten perhe on yhteiskunnan ensimmäinen instituutio, jolla on ennen ollut vaikutusvaltainen asema lasten kasvattamisessa. Tämän instituution jälkeen koululla on nykyään vahva asema ja siihen panostetaan sekä taloudellisesti että inhimillisesti. Yhteiskuntia vailla koulua melkein vaikea olettaa, koska kaikkialla maailmassa yritetään vahvistaa, tehostaa ja uudistaa koulun instituutiota kaikin voimin.

Opettaja on henkilö, joka on koulutettu opettamaan oppilaita. Klassisessa muodossa opettaminen ja opiskeleminen kohdistuivat pääasiassa ensin lapasiin ja nuorempiin, mutta nyt tilanne on muuttunut ja koulutusjärjestelmän kautta kehittyneissä yhteiskunnissa voi opiskella ja kouluttautua kautta elämän. Yksinkertaisesti voidaan sanoa, että oppilas on henkilö, joka on oppimassa opettajan alaisuudessa ja ohjauksessa. 

Edellä olevan kirjoituksen mukaan yleensä keskustelut ja kirjoitukset kohdistuvat koulutusjärjestelmään, opettajiin ja oppilaisiin. Koulutusjärjestelmä on valtion alaisuudessa ja sen toimivuus tai toimimattomuus herättää kritisointia hallitusta vastaan. Opettajiin liittyvät kritisoinnit kohdistuvat ylipistoihin ja korkeakouluihin, joissa valmistellaan opettajia. Oppilaisiin kohdistuvat kritisoinnit suuntautuu perheisiin ja yhteiskunnan olemassa oleviin arvoihin ja toimintoihin.

Monet kansalaiset ovat sitä mieltä, että muutoksen aallot ovat tuoneet mukanaan suomalaiseen yhteiskuntaan uusia aiheita. Osa suomalaisista vanhemmista väittivät olevansa huolestuneita omien lapsien tulevaisuuden skenaarioista. Jotkut opettajatkin ovat ilmaisseet omat huoleensa oman roolin vaihtumisesta koulussa. Osa heistä on sitä mieltä, että tätä alaa ei enää arvosteta ja se vahingoittaa koulutusjärjestelmää. kun yhteiskunta voi hyvin ja maan poliittinen järjestelmä toimii kohtuullisesti, niin koulutusjärjestelmä ja monet muut yhteiskunnan sektorit toimivat hyvin. Kansalaisten ja vanhempien keskusteluihin mahtuu erilaisia kysymyksiä ja pohdintoja kuten

-          Miten koulussa panostetaan oppilaiden kasvatukseen ja opetukseen?

-          Antaako koulunopetukset oppilaalle tietoja, taitoja ja onnistumiskeinoja (valmiuksia)?

-          Millä tavoin suhtaudutaan oppilaiden psyykkisiin puoliin? Kuinka tasapuolisesti kohdellaan heitä?

-          Missä määrin yhteisöllisyys, yksilöllisyys ja erityisyys oppilaitoksilla ovat sopusoinnissa ja tasapainoisesti ohjattuna?

-          Miten ympärillä olevat muutokset vastaan otetaan koulumaailmassa?

-          Yhteiskunnan vajatoiminta ja lamakausi kuinka heikentää ja vähentää oppilaille tarkoitettua palveluja?

-          Ovatko lasten vanhemmat tietoisia koulun tapahtumista ja kuinka yhteistyö koulun ja vanhempien välillä sujuu?

-          Maahanmuuttajien läsnäolo luokissa ja kouluissa miten vaikuttaa opettajien työhön?

-          Kiusaaminen, syrjäytyminen, eriarvoistuminen ja monet muut asiat kuinka avoimesti tuodaan esille?

-          Miten suomalaisten arvojen ja perinteiden merkitystä ylläpidetään monikulttuurisessa maailmassa?

-          Onko opettajien ja vanhempien auktoriteetin vähentyneisyys oppilaiden ja heidän tulevaisuutensa hyväksi vai ei?

-          Ovatko uudet välineet ja uusteknologia tuoneet mukanaan onnistumismahdollisuuksia ja keinoja oppilaille ja opettajille?

-          Tarvitseeko pakottaa oppilaita opiskelemaan ruotsia vai ei?

-          Miten maahanmuuttajien opiskelijoiden taustakulttuurit vaikuttavat yhteistyöhön luokassa ja koulussa?

-          Onko opetus laadultaan heikentynyt? Miksi lasten äidin kielen taso verrattuna aikaisempiin vuosiin on heikentynyt? Millä tavalla kännyköiden käyttäminen ja sähköinen viestintä ja välineet ovat vaikuttaneet äidin kielen ja matematiikan opetukseen?

Edellä olevien aiheiden ja kysymyksien lisäksi Suomessa maahanmuuttajiin ja kantaväestöön kuuluvat vanhemmat miettivät opetuksen tulevaisuutta ja erityisesti koulujen lakkauttamista ja supistamista. Sekä mediassa että erilaisissa tilaisuuksissa kuulee paljon sekä ruotsin opettamista että vieraskielten arvomaailmasta. Voidaan väittää, että globalisoituvassa maailmassa monet instituutiot ja yhteiskunnan sektorit ovat entistä enemmän monimutkaistuneet.  Suomalainen opetusjärjestelmäkin on muuttunut vuosisatojen aikana huomattavasti. Opettajan ja oppilaan suhteet on mullistunut muutoksien seurauksena. Tiedon määrään lisääntyminen on vaikuttanut opiskelijoiden toimintamalliin ja monissa ongelmissa heidän edustajat ovat tekemässä yhteistyötä koulun ulkopuolisten ja vaikkapa poliitikkojen kanssa. Koulun asiat eivät enää pysy yksin rehtorin ja opettajien käsissä ja median kautta voi seurata koulun tapahtumiin liittyviä uutisia.

Tuntuu siltä, että yhteistoiminnallisuutta, vanhana pedagogisen periaatteena ei enää arvosteta. Tässä oppimisessa arvostetaan kokemuksellista opetusta. Oppilaiden yhteistyön ja tiedon käsittely ryhmässä kehittää oppilaiden sosiaalisia taitoja ja tällä tavalla kaikki opiskelijat pystyvät seuraamaan opetusta. Oppiminen ei tapahdu pelkästään lukemalla tekstiä ja ulkoa lukemisella vaan toisilta oppiminen ja toisten auttaminen ovat parhaita oppimiskeinoja. Kun oppilas saa mahdollisuuden ryhmässä ja koulussa olla osallisena ja sekä auttamassa muita että pyytämässä apua muilta tarvittaessa, silloin oppiminen kulkee strategisesti oikeata tietä ja suuntautuu parempaan suuntaan. Ryhmässä toimiminen ja oleminen on antoisaa ja ryhmän jäsenet ymmärtävät, että jokainen on jossakin hyvä ja he ovat  riippuvaisia toisistaan ryhmän tehtävän suorittamista varten. Tämä voi olla sosiaalitaitojen aakkoset ja se kehittää ryhmän jäsenten välistä sosiaalista suhdetta.

Tämän aiheen päätteeksi voin sanoa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutusjärjestelmä, koulu, opettaja ja oppilaatkin ovat muiden asioiden vaikutuksen alla. Esimerkkinä on tosi tärkeä tietää, miten vanhemmat ja yhteiskunta arvostavat opetusta, koulutusjärjestelmää ja opettajien työtä. Tämäkin omalta osaltaan kertoo siitä, että kuinka yleisö ja kansalaiset luottavat oman maan opetusjärjestelmään ja sen toimintamalliin.  Sen lisäksi miten media suhtautuu opettajien kykyihin ja rooleihin? Päivän selvää on, että sekä positiivinen että kielteinen uutisointi maan koulutuksesta ja opetukseen liittyvistä asioista vaikuttaa niiden toimivuuteen. Ennen oli tapana luottaa menneisyyteen ja siitä saatuihin kokemuksiin, mutta nykyisessä ja monimutkaisessa maailmassa tarvitaan tulevaisuuden hahmottamistakin. Toisin sanoen, opetuksessa ja opettamisessa tarvitaan molempia, jotta vastaisimme tuleviin ja piilossa oleviin haasteisiin. Tie tulevaisuuteen ja parempaan elämään on kivinen, mutta se on kuljettava.

Aziz Sheikhani

YTM , tohtorikandidaatti, opettajan pätevyyden saaja 2010-2011



Kirsi Kanerva-Poranen: Lapsen ehdoilla aikuisten kannustamana
Uusimaa



15

Peruskoululaiset ovat lapsia – sen on oltava toiminnan lähtökohta, myös uudistuksissa. 

Peruskoululaiset ovat oikeutettuja saamaan opetusta, huolenpitoa ja kasvatusta. Millaiset puitteet tarvitaan, jotta koulun tehtävissä onnistutaan?

Pienen peruskoululaisen yksinolo aamulla ennen kouluun lähtöä ja iltapäivisin ennen huoltajien kotiintuloa on korvattava aikuisten läsnäololla. Lapsen on saatava hoivaa ja kasvatusta, johon hänellä on oikeus.

Koulun tiloissa järjestettävät kerhot, joissa voi harrastaa, leikkiä ja tehdä läksyjä, on hyvä keino vähentää lasten yksinoloa. Kunnat on saatava panostamaan peruskoululaisten kerhotoimintaan nykyistä enemmän, tarvittaessa seurojen ja järjestöjen tuella. Kerho-ohjaajien ammattitaidolle ja toiminnan laadulle on asetettava riittävät vaatimukset.

Opetusryhmän on oltava niin pieni, että lasten ja aikuisten välille voi syntyä merkityksellisiä ihmissuhteita. 

Pienessä ryhmässä opettaja voi mukauttaa työtapojaan tilanteiden ja oppilaiden mukaan joustavasti. Hänellä on tilaisuus huomata kiusaamistilanteet ja puuttua niihin. Työrauhan ylläpitäminen helpottuu. Yhteistyö huoltajien kanssa syventyy, kun ei ole niin monta perhettä, joiden kanssa asioida. Opetusryhmän enimmäiskoosta  on säädettävä lailla.

Luokkiin on palkattava koko opetusryhmä palvelevia koulunkäyntiavustajia sekä tarpeen mukaan henkilökohtaisia avustajia.

Oppilaiden perhe- ja kulttuuritaustat vaihtelevat. Suomeen muuttaneilla saattaa olla puutteita kielitaidossa; lisäksi lapset saavat vaihtelevasti tukea kotoa koulunkäyntiin. Oppilaat ovat yksilöitä: kukin oppii omaan tahtiinsa ja eri tavoin. Yksi opettaja ei pysty ohjaamaan kaikkien koulunkäyntiä, mutta koulunkäyntiavustajasta opettaja saa työparin: toisen aikuisen luokkatyöskentelyyn.

Peruskoulussa ei  tarvita lisää vapaavalintaisia aineita. Sen sijaan tarvitaan monipuolisuutta oppimistilanteisiin ja vaihtoehtoja opetusmenetelmiin.

Opetuksessa pitäisi nykyistä enemmän suosia lapsille tyypillistä kokemuksellistä oppimista. Draama on tehokas opetusmenetelmä, jossa tiedon välittäminen yhdistyy vuorovaikutukselliseen tekemiseen ja tunteiden ilmaisuun. Vapaavalintaisena aineena se on tarjolla vain joillekin, opetusmenetelmänä se voisi olla kaikkien saatavilla. 

Kirsi Kanerva-Poranen

Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Uudeltamaalta

www.kanerva-poranen.fi

kouluterveydenhoitaja ja kahden peruskoululaisen ja yhden esikoululaisen äiti


Kristina Vanhala-Selin: Koulu tukee lapsen hyvinvointia

Häme

Koulu on paikka, jossa aloitetaan leikkimisestä ja ilosta oppia. Koulussa opitaan kasvamaan turvallisesti ja oman ikätason mukaisesti. Yksikään päivä ei ole toisensa kaltainen, vaan sinne mahtuu kasvun kokemuksia ja oivaltamisen iloa. Oppimisympäristön tulee olla kannustava ja tilojen sisäilman hyvää. Tueksi kasvava lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen – oman opettajan.

Kouluryhmien tulee olla riittävän pieniä, jotta oppimiseen jää aikaa ja ohjausta. Samoin oppilaan oma kypsyminen tulee olla mahdollista yhdeksänteen ikävuoteen asti, jolloin korjaava opetus on mahdollista. Turvallisessa lähikoulussa voi olla myös erilaisia kouluvalmennusryhmiä tai menetelmiä, jossa eri oppimistyylit ja kehitystasot voidaan huomioida pienemmissä ryhmissä.

Erilaiset koulun kerhot ovat tasa-arvoinen muoto olla mukana harrastustoiminnassa koulupäivän jälkeen varallisuudesta riippumatta ja opettaja oppii tuntemaan oppilaan paremmin. Jari Sinkkosen mukaan kaikki muut harrastukset lapselle ovat turhia ja vievät perheen yhteistä aikaa, mutta koulutehtävien tekeminen ja koulun kerhot edistivät lapsen oppimista ja menestymistä sekä sosiaalisia suhteita eniten. Siksi koulujen kerhorahoihin ja iltapäivätoiminnan kehittämiseen tulee satsata jatkossakin niin, että myös opettaja saa työstään kunnon korvauksen. Opettajien omaa jaksamista ja liikuntaharrastuksia tulee myös tukea, koska siitä saa voimaa työhön.

Opettajien täydennyskoulutus on tarpeellista. Työnantajien kannattaisi tehdä pakolliset suunnittelupäivät osaksi koulun vuosittaista työjärjestystä ja kustantaa työntekijöille vähintään yksi valinnanvarainen oman kiinnostuksen mukainen opettajien täydennyskoulutuspäivä lukukaudessa. Rehtorivaltaisessa järjestelmässä opettajiakin kannattaa kuulla, heillä on valtava määrä hiljaista tietoa ja voimavaroja, joista koko koulu hyötyy.  Uusi tekniikka, kuten tietotekniikka on tullut jäädäkseen kouluille, mihin tarvitaan jatkuvaa tiedon päivitystä. Projektikamerat ovat korvanneet piirtoheittimet, mutta interaktiivista liitutaulua ei saisi hävittää luokista, ennen kuin smart board on saatu joka luokkaan.

Keinotekoinen jako alakoulun ja yläkoulun välillä ei ole tarpeellinen. Koulutiloissa voi olla varhaiskasvatusta, mikäli tilat ja sisäilma soveltuvat pienempien lasten sijoittamiseen koulutiloihin. Parasta olisi ajatella lapsen eheää koulupolkua. Lapsen kasvaessa luokanopettajan rinnalla yhtenäisperuskoulussa on aineenopettajia, joilla on aikaa oppia tuntemaan kasvava lapsi jo ennen murrosikää.

Lasta ei pidä jättää yksin ongelmien kanssa. Oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon lisäksi koulussa voi olla muitakin aikuisia. Isommissa kouluissa kouluisännän tai sosionomin kaltainen vertaisaikuinen voi läsnäolollaan ja keskustelullaan ohjata lapsia ja tuoda heille turvallisuuden tunnetta. Lapsen ongelmia ei tarvitse ratkoa vain opettajan ja oppilaan välillä silloin, kun on selkeästi tarvetta saada apua koko perheelle. Matalan kynnyksen työllä ja ennakoinnilla voidaan ehkäistä monet pahoinvointiongelmat ja lisätä myönteistä oppimisilmapiiriä. Riittävien resurssien takaaminen kouluihin on parasta ennaltaehkäisyä.

Kristiina Vanhala-Selin, 40 v, vihr.
opettajana Lahdessa, vanhempainyhdistystoiminta,
kolmen lapsen äiti Hollolasta
kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan jäsen (ed. kaudella sivistyslautakunnassa)