perjantai 22. huhtikuuta 2011

23 Pro Peruskoulu-ehdokasta eduskuntaan!

Tässä läpimenneet


Keskusta

Inkeri Kerola
Katri Komi
Seppo Kääriäinen
Tuomo Puumala
Aila Paloniemi

Kokoomus


Sanna Lauslahti
Sari Sarkomaa
Kari Tolvanen
Raija Vahasalo


Kristillisdemokraatit
-


RKP


Stefan Wallin


Sosialidemokraatit


Eeva-Johanna Eloranta
Tarja Filatov
Lauri Ihalainen
Anneli Kiljunen
Johannes Koskinen
Mia-Petra Kumpula-Natri
Päivi Lipponen
Tuula Peltonen
Jouko Skinnari
Pia Viitanen


Vasemmistoliitto

Kari Uotila

Vihreät


Outi Alanko-Kahiluoto
Johanna Karimäki

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kuinka löydät Sinua kiinnostavan puolueen?

HUOM! Klikkaa blogin oikeasta reunassa (blogiarkisto) linkkiä "vuosi 2010". Siitä aukeaa sivu, jonka oikeassa reunassa on kaikki puolueet.  Klikkaa  sitten puoluetta, jonka ehdokkaista olet kiinnostunut.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Tervehdys Teille - tulevat mahdolliset kansanedustajat

Tervehdys Teille tulevat mahdolliset kansanedustajat !

Olette osallistuneet Luokanopettajalehden eduskuntavaalisivustolle ProPeruskoulu 2011 ja ottaneet kantaa erilaisiin koulutuspoliittisiin kysymyksiin. Olette pohtineet asioita, joilla suomalainen koulu on jatkossakin maailman paras.

Olette suomalaisen koulutuspolitiikan tulevaisuuden tekijöitä. Teistä riippuu, millaisilla resursseilla suomalaista sivistyslaitosta kehitetään. Käsissänne on tulevaisuuden tärkein voimavara, lapset.
Perusopetuksen vuosiluokilla 1 – 6 maailman parhaiten koulutetut luokanopettajat opettavat oppilaitaan vastuullisesti ja edelleen jopa kutsumuksen kautta.

Tulevaisuuden koulutuksen tulokset määräytyvät juuri niillä resursseilla, mitä Te olette valmiit jakamaan suomalaisen koululaitoksen parhaaksi.


Parhaimmat onnittelut vaalityöhönne !
Yhteistyöterveisin

Matti Sippola
puheenjohtaja,
Luokanopettajaliitto ry

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tervetuloa Luokanopettajan nettivaaliliitteeseen

Paperilehden, jossa on esitelty nopeimpia
pro peruskoulu-ehdokkaita, voi lukea
netissä (tässä linkki)

LUOKANOPETTAJALEHTI TUKEE PRO PERUSKOULUEHDOKKAITA TIELLÄ KOHTI EDUSKUNTAA

Luokanopettajalehti  on maan johtava pedagoginen lehti. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja tavoittaa 5000-10 000 luokanopettajaa maan kaikissa osissa. Lehteä julkaisee Luokanopettajaliitto ry. Luokanopettajalehden ykkösnumero ilmestyi tammikuun lopussa 2011. Se leviää kaikkiin suomalaisiin alakouluihin ja sitä kautta se tavoittaa kaikki PISA-ihmeen tekijät: luokanopettajat.

Paperilehdessä on kahdeksan sivun artikkeli, jossa esittelemme sellaisten kansanedustajaehdokkaitten ajatuksia, jotka ilmoittautuivat edistämään peruskoulun ja peruskoululaisten etuja, jos tulevat valituiksi.  Lisäksi avasimme  ”nettivaaliliitteen”, sivuston, jossa julkaistaan kaikkien ehdokkaitten lähettämät esseet siitä, mihin suuntaan ja millaisilla keinoilla hän haluaisi peruskoulua kehittää. 

Jutun yhteyteen on liitetty ehdokkaan kuva ja myöhemmin hänen vaalinumeronsa. Paperilehteen ehti aineisto, joka saapuu viimeistään 5.12.2010. Nettiin esseet ja kuvat laitetaan nettiin saapumisjärjestyksessä. 

Martti Hellström
Päätoimittaja

HUOM! Klikkaa blogin oikeasta reunasta (blogiarkisto) vuosi 2010 ja sitten puoluetta, jonka ehdokkaista olet kiinnostunut. 

Tällä hetkellä (27.3.2011) PRO-peruskoulu ehdokkaiden esseitä  on nyt yhteensä  116.
1. SDP  38
2. Vihreät  24
3. Keskusta 18
4. Kokoomus  14
5. Kristillisdemokraatit 10
6. RKP  4
6. Vasemmistoliitto 5
8. Piraattipuolue 2
9. Itsenäisyyspuolue 1
9. Vapauspuolue 1
11.Perussuomalaiset 0

lauantai 4. joulukuuta 2010

Keskusta

Tällä sivulla on  Keskustan ProPeruskouluehdokkaiden esseitä saapumisjärjestyksessä.
puoluetoimisto(at)keskusta.fi
www.keskusta.fi

Helka Luttinen
Pohjois-Savo
56
Suomi on edelleen koulutuksen kärkijoukoissa, mutta varoittavia signaaleja on nähtävissä. Suomi menetti ykkössijan koulutustasoa mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Suomalaiskoululaiset olivat lukutaidossa kolmansia, matematiikassa kuudensia ja luonnontieteissä toisia. OECD:n neljänteen Pisa 2009 arviointiin osallistui yli 500 000 oppilasta 65 eri maasta.

Koulujen väliset erot ovat tutkimuksen mukaan kasvamaan päin. Toiset kunnat tarjoavat huomattavasti vähemmän opetusta kuin toiset. Suomalaisnuorten lukutaito on heikentynyt kymmenessä vuodessa huolestuttavasti. Erinomaisten lukijoiden osuus on vähentynyt 18 prosentista 15:een. He ovat niitä, joiden joukossa on tulevaisuuden huippuosaajat ja kansallisen kilpailukyvyn avainnimet. Kahdeksalla prosentilla nuorista oli taas niin heikko lukutaito, että heillä on vaikeuksia selvitä tietoyhteiskunnan haasteista. Tämä ryhmä on selvästi syrjäytymisvaarassa.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että joka kolmas 15-vuotias ei lue lainkaan vapaa-ajallaan. Pojista lähes puolet ilmoitti, että pitää kirjat kannet kiinni. Pientä notkahdusta oli tapahtunut myös luonnontieteiden ja matematiikan osaamisessa.

Pisa-tutkimuksen, pienetkin, notkahdukset on otettava tosissaan. Ne ovat niitä hiljaisia signaaleja asioista ja tapahtumista, jotka voivat olla tulevaisuudessa merkittäviä.

Koulumaailmassa on meneillään monia rakenteellisia uudistuksia, joilla opetusta on ajettu suurempiin yksiköihin ja suuremmille paikkakunnille. Miten paljon Pisa-tutkimuksen tulokset ovat oireita tästä keskittävästä koulutuspolitiikasta?

"Meidän on varmistettava, että asuinpaikasta riippumatta vanhemmat voivat jatkossakin luottaa siihen, että lähikoulussa saa parasta mahdollista opetusta" toteaa opetusministeri Henna Virkkunen (kok).
Olen samaa mieltä. Suomalaisten mahdollisuus tasavertaiseen opiskeluun on säilyttävä taustasta ja asuinalueesta riippumatta. Kyse on meidän kansallisesta kilpailukyvystä, meidän tulevaisuudesta. Viimeistään nyt on havahduttava.

Minne menet suomalainen koulu? (lisätty 13.12.2010)

Suomalaisen koulujärjestelmän uudistamisessa tulee viheltää pilliin ja laittaa peli poikki. Nyt on aikalisän aika.

Viimeiset vuodet ovat olleet koulumaailmassa myllerryksen aikaa. Uusi yliopistolaki astui voimaan vuoden alussa ja antoi yliopistoille autonomisemman aseman. Riippumattomuutta perusteltiin ulkopuolisen rahoitusmahdollisuuksien parantamisella. Nyt kun yliopistojen vapaudesta on tullut totta, alkavat jäljet pelottaa.

Kajaanin opettajankoulutuslaitos päätettiin lakkauttaa maaliskuussa kolmen vuoden alasajolla. Kajaanin yksikkö on ollut tehokas ja valmistumisprosentti on ollut lähes sata. Pitkälti Kajaanin yksikön ansiosta itäsuomalaisia lapsia ovat opettaneet pätevät opettajat. Nyt Kajaanin kohtalo uhkaa myös Savonlinnan ja Rauman opettajankoulutuslaitoksia.

Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen koskee myös ammattikorkeakouluja. Ammattikorkeakoulujen määrää ollaan vähentämässä nykyisestä 25:stä enintään 18:aan.

Suomessa järjestetään tutkintoon johtavaa korkeakouluopetusta yhteensä 130 paikkakunnalla. Suunnitellut uudistukset supistaisivat paikkakuntien määrän 50:een. Käytännössä tämä tarkoittaisi amk-opetuksen keskittämistä yliopistokaupunkeihin.

Valmisteilla oleva perusopetuksen tuntijakouudistus lisäisi valinnaisuutta ja mahdollistaisi kolmen vieraan kielen opetuksen alakouluissa. Uusia oppiaineita olisivat mm. etiikka ja draama. Lisäksi oppiaineille voitaisiin määrätä valintakriteerejä. Käytännössä suunnitellut uudistukset vaarantaisivat opetuksen yhdenvertaisuuden. Pienemmillä paikkakunnilla ja pienemmissä kouluissa ei olisi mahdollisuutta uudistuksiin. Opetus tulisi keskittymään 500-600 oppilaan kouluihin.

Yhteistä näille koulujärjestelmän uudistuksille on niiden keskittävä vaikutus. Toteutuessaan uudistukset keskittävät niin yliopisto-, ammattikorkeakoulu- kuin perusopetuksenkin suuremmille paikkakunnille ja suurempiin yksiköihin.

Yhteistä näille uudistuksille on myös hallituksessa koulutus- ja tiedepolitiikka johtava kokoomuslainen opetusministeri Henna Virkkunen. Kokoomuslainen arvomaailma toimintojen ja väestön keskittämisestä näkyy uudistuksissa. Suuruuden ekonomia jyrää pienuuden joustavuuden.

Suomen koulujärjestelmä on maailman huippua. OECD:n PISA-tutkimus tehdään joka kolmas vuosi 60 maassa 15-vuotiaille oppilaille. Tutkittavana ovat lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen sekä opiskelutaidot ja -valmiudet. Vuoden 2009 tutkimuksen tulokset julkistetaan joulukuussa 2010. Edellisessä tutkimuksessa vuodelta 2006 olimme ykkösiä.

On tärkeää, että suomalainen opetus ja koulujärjestelmä säilyvät korkealla tasolla. Osaaminen ja sivistys ovat yhteiskunnan menestymisen tae ja hyvinvoinnin kivijalka. On myös tärkeää, että opetus ja koulujärjestelmä uudistuvat ajan ja sen tarpeiden mukaan.

Nyt meneillään olevissa koulujärjestelmän uudistuksissa tulee kuitenkin ottaa aikalisä. On syytä harkita tarkkaan, mitkä uudistukset ovat tarpeellisia ja mitkä mahdollisia. Suunnitellut uudistukset edellyttävät laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja avoimutta sekä uudistusten vaikutusten arviointia. Suomalaisten mahdollisuus tasavertaiseen opiskeluun on säilyttävä taustasta ja asuinalueesta riippumatta.

Helka Luttinen
Filosofian maisteri, Projektipäällikkö
Maakuntavaltuutettu
Vieremän kunnanvaltuuston vpj
www.helkaluttinen.fi

Aino Kanniainen: Peruskoulu – kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamisen aikaa
Pohjois-Savo
52

Peruskoulun vuodet ovat lapsen ja nuoren persoonallisuuden kehityksen ja itsetunnon muotoutumisen näkökulmasta tärkeitä vuosia. On arvokysymys, miten lainsäädännöllä ja resursseja ohjaamalla huolehdimme lasten ja nuorten ikäluokasta ja luomme heille vahvan pohjan tulevaisuuteen.

Lapselle tärkeiden aikuisten, vanhempien ja opettajien, välinen hyvä yhteistyö luo turvaa ja johdonmukaisuutta lapselle. Opettajien työajassa tulee olla aikaa yhteistyöhön kodin kanssa. Kodin ja koulun yhteistyön keskeisistä sisällöistä tulisi laatia sopimus vanhempien kanssa jo heti ensimmäiseltä luokalta lähtien ja jatkaa tätä käytäntöä aina peruskoulun loppuun saakka. Näin vanhemmat kutsutaan yhteistyöhön ja seuraamaan ja tukemaan lapsen koulunkäyntiä.

Lisääntynyt lasten ja nuorten pahoinvointi, psyykkinen oireilu ja käytöshäiriöt edellyttävät kokonaisvaltaista oppilaan tilanteeseen paneutumista ja toimivaa oppilashuoltotyötä. Jos lapsi ei voi hyvin, hän ei voi oppia parhaalla mahdollisella tavalla. Jo pienen huolen kohdalla koulun ja vanhempien tulee saada tukea muiden alojen ammattilaisilta esim. kouluterveydenhoidosta, nuorten mielenterveystyöstä, perheneuvolasta tai lastensuojelusta. Opettajia ja koulua ei pidä jättää selviytymään yksin vaikeasti oireilevien oppilaiden kanssa. Yhteistyön tulee olla saumatonta, eri osapuolten osaamista hyödyntävää ja oppilasta herkällä korvalla kuuntelevaa. Opettajilla tulee olla mahdollisuus saada täydennyskoulutusta ja / tai työnohjausta, joka antaa valmiuksia nuorten ongelmien kohtaamiseen. Ristiriitatilanteen rakentava käsittely on oppimistilanne niin opettajalle kuin oppilaalle ja jopa vanhemmille.

Hyvien oppimistulosten lisäksi on entistä tärkeämpää tukea lasten elämäntaitoja kuten itsen ja toisen kohtelemista hyvin sekä erilaisten ihmisten kunnioittamista. Tunne- ja turvataitojen sekä sosiaalisten taitojen vahvistamista tulee sisällyttää jatkumona varhaiskasvatuksesta koulun opetussuunnitelmiin.

Peruskoulun päättävälle nuorelle on tärkeää, että hän on saanut riittävää ja yksilöllistä jatko-opintojen ja ammatinvalinnan ohjausta, jossa on huomioitu hänen tarpeensa, kiinnostuksen kohteensa ja vahvuutensa. Yhtään nuorta ei pidä jättää peruskoulun päätyttyä tyhjän päälle. On luotava koulutustakuujärjestelmä, jossa jokaiselle peruskoulun päättävälle opiskelijalle taataan jatkokoulutuspaikka.

Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on peruskoulun tärkein resurssi josta tulee pitää huolta. Opettajien laadukkaalle ja oppilaiden yksilölliset tarpeet huomioivalle työlle tulee olla riittävät puitteet ja resurssit. Opetustyö on ihmissuhdetyötä, jossa opettaja itse on työnsä keskeinen työväline. Opettajilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa työnsä sisältöön ja työskentelytapoihin, jotta työ mielekkyys säilyy. Opettajien työhyvinvoinnista huolehtiminen on samalla huolehtimista oppilaiden hyvinvoinnista.

Aino Kanniainen
Psykoterapeutti / perheterapeutti, työnohjaaja
www.ainokanniainen.net

Pekka Pesonen
Etelä-Karjala

Omana teemanani vaaleissa on nuoret, erityisesti ne jotka meinaavat tai jo tippuvat systeemin ulkopuolelle eivätkä ohjaudu työelämään tai opiskelupaikoille. Itä-Savosta bongasin artikkelin, ossa mainittiin että 34400 alle 25 vuotiasta nuorta kuuluisi tähän piiriin.

Ideani on kehittää koulutusjärjestelmää siten, että työpajakoulut ja muut vaihtoehtoiset väylät, ihan työelämäkin jo osittain , olisivat käytettävissä.  Joillakin paikkakunnilla varmaan nämä asiat on jollain mallillaan kunnossa, mutta etenkin maaseudulla kustannussyistä tällaisia ei varmaan montaa ole.

Pekka Pesonen

Katri Komi: Synnynnäisesti luova ja lahjakas (lisätty 13.12.2010)
Etelä-Savo
66
Jokainen on hyvä jossain. Siitä voimme olla täysin varmoja. Aina tällaista luontaista lahjakkuutta ei tunnista itse, joten sivistyslaitoksellamme tulee olla keinoja sen tunnistamisessa.

Lahjakkaille tyypillisiä piirteitä ovat nopea oppiminen, nauttiminen ongelmaratkaisusta, tiedonhaluisuus, itsenäisyys ja haasteellisiin tehtäviin keskittyminen. Luovuus, rohkeus ja innovatiivisuus kuvastavat myös usein lahjakasta ihmistä.

Jos kyvykäs oppija ei saa opetuksessaan tarpeeksi haasteita, hän saattaa kyllästyä ja laiminlyödä tehtäviään. Välinpitämättömyys ja kärsimättömyys aiheuttavat pitkittyessään häiriköintiä. Tämä haittaa koko kouluyhteisön toimintaa. Tämänkin vuoksi lahjakkuuden tunnistaminen on tärkeää.

Lahjakkuutta ilmenee eri osa-alueilla. On olemassa kielellistä, loogis-matemaattista, musiikillista, keholliskineettistä ja spatiaalista lahjakkuutta. Erityisosaamista voi olla myös mm. luonnontieteissä, sosiaalisissa suhteissa ja itsetuntemuksessa.

Perusopetuksen arvopohjaan kuuluu, että opetuksessa otetaan huomioon erilaiset oppijat. Uusi kolmen portaan erityistuen malli toimia auttaa, oikein toteutettuna, myös lahjakkuuden tukemisessa.

Monissa maissa lahjakkaiden tunnistamisella pyritään erottamaan lahjakkaat oppilaat omiin kouluihin tai erityisohjelmiin. On hyvä, että Suomessa lahjakkuuden tunnistamisella tähdätään pikemminkin siihen, että lahjakkaiden tarpeet tulisivat mahdollisimman hyvin huomioiduksi ja tuetuksi normaaliopetuksen puitteissa.

Yhteisöllisyys on korvaamattoman tärkeä asia peruskoulussamme. Sekä se, että oppilaitosten toimintakulttuurin tulisi kaikin tavoin tukea yksittäisten oppiaineiden ja kurssien oppisisältöjen mukaisten tavoitteiden toteutumista. Oppimista kun tapahtuu paljon muuallakin kuin luokkahuoneympäristössä.

Olen myös hieman huolissani taidekasvatuksen ja taideopetuksen tasa-arvosta eri puolilla Suomea. Hallinnolliset esteet eivät saisi rajoittaa yhteistyötä kuntien välillä tällä saralla.

Tuntimääriä ei välttämättä kerry riittävästi yhdessä kunnassa, jotta saataisiin pätevä opettaja töihin. Tuntijakotyöryhmän esitys voisi vaikeuttaa vielä asetelmaa edelleen.

Jokaisella meistä on oikeus luovuuteen, olimmepa taiteellisesti lahjakkaita tai emme. Mietin, että onko opettajilla Pisa-tutkimusten paineissa mahdollisuutta ja jaksamista ylläpitää luovuutta esimerkiksi alakoulussa?

Siis muussakin kuin taide- ja ehkä taitoaineiden opetuksessa? Ja halutaanko luovuutta karsinoida taas uuteen oppiaineeseen – draamaan?

Katri Komi
Kansanedustaja
Joroisista

Seppo Kääriäinen: Peruskoulu on tasa-arvon perusta
Pohjois-Savon vaalipiiri



Ei ole liioiteltua sanoa, että peruskoulu on Suomi-kuvan tärkeimpiä kantavia rakenteita. Sen pohjalle perustuu moni muu menestystekijämme. Toimiva peruskoulu ja sen laadukas opetus ovat olleet suomalaiselle jo niin itsestään selviä asioita, että tarvittiin kansainväliset PISA-tutkimukset herättämään meidät huomaamaan tämä kansallinen vahvuutemme.

Suomalainen peruskoulu toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla vanhaa hyvää periaatetta: "Ei saa olla niin matalaa torppaa, jottei siitä voisi kouluttautumisen avulla ponnistaa eteenpäin". Peruskoulu on aidoin ilmentymä mahdollisuuksien tasa-arvosta: jokaiselle suomalaiselle lapselle ja nuorelle annetaan kutakuinkin yhtäläiset eväät hyvän elämän rakentamiseksi itselleen ja läheisilleen.

Poliitikolla ei voi olla kovin montaa ns. kynnyskysymystä, joista hän itsepintaisesti ja periaatteellisesti pitää kiinni kaikissa olosuhteissa tässä kiihtyvän muutoksen maailmassa. Tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet on minulle kynnyskysymys. En vastusta valinnaisuuden lisäämistä peruskoulussa, mutta se tulee tärkeysjärjestyksessä selkeästi koulutuksen tasa-arvon jälkeen.

Lapsen pitää saada perhetaustaustasta ja muista lähtökohdistaan riippumatta yhtä laadukasta opetusta joka puolella Suomea sekä myös eri osissa samaa kuntaa tai kaupunkia. Peruskoulut eivät saa eriytyä "hyviin" ja "huonoihin". Pidän huonona sitä, että peruskouluista laadittaisiin ranking-listoja lukioiden tapaan.

Julkisuudessa on esitetty tietoja, että perhetausta, vanhempien taloudellinen asema ja kasvavat tuloerot vaikuttavat vahvasti lasten ja nuorten kaveripiirien muodostumiseen, vapaa-ajan viettoon ja mahdollisuuksiin harrastaa. Tämä sotii kovasti oikeudentajuani vastaan. Haluan, että suomalainen peruskoulu säilyy kaiken muutoksen kourissa yhteiskuntaamme eheyttävänä ja tasa-arvoa vahvistavana tekijänä.

Suomalaiset opettajat ovat hyvin koulutettuja, osaavia ja motivoituneita työhönsä. Ns. kutsumusammatissakaan ei tarvitse kaikkea sietää eikä kestää. On kohtuutonta, jos opettajan ajasta ja energiasta suuri osa menee levottoman luokan rauhoittamiseen. En vastusta tuntimäärien maltillista nostoa peruskoulussa, mutta onko se sittenkään paras ja tehokkain tapa peruskoulun tavoitteiden saavuttamiselle? Voitaisiinko samat tulokset saavuttaa nykyisillä tuntimäärillä, jos työolosuhteet oppilaille ja opettajille olisivat paremmat?

Jos saisin muuttaa kaksi asiaa sinänsä erinomaisessa peruskoulussamme, ne olisivat työrauhan takaaminen ja kiusaamisen nollatoleranssi. Oppilaat, opettajat ja muu henkilökunta viettävät suuren osan elämästään koulussa. Sen pitää olla turvallinen ja kannustava paikka kaikille siellä opettaville ja oppiville.

Työrauhan vahvistamisessa ja kiusaamisen estämisessä ei ole kysymys niinkään budjeteista herutettavista määrärahoista, vaan asenteista, hyvästä käytöksestä ja sosiaalisen pääoman lisäämisestä. En haikaile menneiden vuosikymmenten "kurikoulun" perään, mutta jotain vanhaa ja lainattua nykyperuskouluun voisi noilta ajoilta siirtää. "Olehan ihmisiksi siellä" sanoivat vanhemmat monesti, kun lapsi lähti aamulla kouluun. Tuon yksinkertaisen lauseen sanoman soisi toteutuvan useammin tämän ajankin koululuokissa. Siihen tarvitaan opettajien, oppilaiden, vanhempien, meidän päättäjien ja koko yhteiskunnan yhteistä tahtoa.

Seppo Kääriäinen
Pohjois-Savon vaalipiiri

Lea Oravalahti-Pehkonen:  Iloinen ja turvallinen 2010-luvun peruskoulu! l (lisätty 16.12.2010)
Pohjois-Karjala


Suomalainen perusopetus on monilla mittareilla mitattuna laadukasta. Kuitenkaan suomalaiset lapset ja nuoret eivät viihdy koulussa, eriarvoistumisen uhkia on ilmassa ja riskit syrjäytymiseen ovat kasvusuunnassa. Myöskin erilaisia oppimisen tuen tarpeita on entistä enemmän, ja lasten ja nuorten sairastavuus on lisääntynyt. Esimerkiksi 15-25 % nuorista sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä. Lasten ja nuorten hyvinvointi onkin nähtävä moniammatillisena, yli hallintokuntien rajojen ulottuvana, laajasti ajateltuna yhteiskunnallisena asiana. Tällä yhteisellä työsaralla peruskoulu on keskeisessä asemassa, koska viettäväthän lapset ja nuoret suuren osan päivästään koulussa tai koulumatkalla. Jo pienetkin kehitysaskeleet iloisen ja turvallisen oppimisen suuntaan toteuttavat vahvasti opetussuunnitelmallisia tavoitteita ja tuovat perusturvaa ja sitä kautta yhteiskunnallista hyvää. Siksipä olemmekin koulumaailmassa paljon vartijoina, ja senhän me kaikki opettajat tiedämmekin.
Oppimista toivotulla tavalla ei tapahdu, jos lapsen fyysinen tai psyykkinen tila ei ole kunnossa. Keskeisessä asemassa on aikuisen kyky havaita  lapsen oppimista vaikeuttavat tai estävät asiat ja tarttua toimeen hyvin herkästi.  Pienenkin huolen heräämisestä pitäisi olla erittäin matala kynnys sanoa huolensa julki.  Mitä varhemmin hankaluuteen voidaan puuttua, sitä suuremmat mahdollisuudet on onnistua avun perille menossa. Tähän opettajat tarvitsevat rohkaisua,  täydennys- ja lisäkoulutusta sekä yhteistyön syventämistä muun opetus- ja kasvatushenkilöstön sekä oppilashuollon kanssa.

Kasvatushenkilöstön vastuulle on jo aiemminkin tullut lisää erilaisia tehtäviä ja vastuita. Myös uusi, vuoden 2011 alusta voimaan tuleva opetussuunnitelman uudistus oppimisen ja koulunkäynnin tuen osalta jatkaa samalla linjalla. Sen tavoitteet ja päämäärät ovat toki  tarpeellisia ja välttämättömiä , mutta kuinkahan moni  kunta on ensi kevään aikana varautunut kouluttamaan opetushenkilöstönsä tähän muutokseen? Ministeriön ja Opetushallituksen olisikin uudistuksista päättäessä otettava huomioon resurssi- ja koulutustarpeet. Myös kaavaillussa tuntijakouudistuksessa on käymässä niin, että merkittäviä muutoksia ollaan ajamassa varautumatta henkilöstön perehdyttämiseen ja kouluttamiseen puhumattakaan muista taloudellisista panoksista. Uudistus vaarantaa myös kaikille tasa-arvoisen perusopetuksen toteutumisen. Tärkeämpää  olisi keskittyä olemassa olevan hyvän järjestelmän myötä  perustietojen ja taitojen kehittämiseen lasten ja nuorten hyvän koulupolun turvaamiseksi.

Koulun on oltava kaikille turvallinen paikka. Koulukiusaamista on liian paljon, ja sen vaikutukset tuhoavat oppimisen ilon pahimmassa tapauksessa koko kouluyhteisöltä. Kiusaamisessa on oltava nollatoleranssi, ja painopiste on saatava ennaltaehkäisevään työhön. Tällöin vanhempien  rooli kiusaamista vastustavassa työssä ja siihen sitoutumisessa kasvaa. KiVa-kouluhanke on hyväksi havaittu, sen jatkuvuus olisi turvattava, ja sen käyttöön ottoon tulisi jokainen koulu velvoittaa.  Turvallisuuden tunteen myötä myös edellytykset oppimisen iloon ovat olemassa, jos vain henkilöstön asenne on kohdallaan, henkilöstö on tyytyväinen, motivoitunut ja kokee työnsä korvaamattoman arvokkaaksi ja tärkeäksi!

Lea Oravalahti-Pehkonen
luokanopettaja/erityisopettaja,
Lieksa, Pohjois-Karjala.
http://www.leaoravalahti.fi/

Tuomo Puumala: Tasa-arvoinen peruskoulu


Peruskoulu puhuttaa. Aivan joulun kynnyksellä kariutui perusopetuksen tuntijaon uudistus, joka mietitytti laajalti. Keskusta ei hyväksynyt esitettyä laajaa remonttia, johon tarvittavat rahat olisi revitty kasaan muusta koulutuksesta. Esitys oli keskustan mielestä liian laaja, liian kallis ja se olisi eriarvoistanut oppilaita ja kouluja keskenään, kun esimerkiksi valinnaisuutta olisi tullut lisää roimasti ja valinnaisuudet olisivat alkaneet jo alakoulusta.

Keskusta oli aikoinaan vahvasti mukana rakentamassa peruskoulujärjestelmää ja haluaa pitää sen tasavertaisesta luonteesta edelleenkin kiinni.

Keskusta olisi halunnut kasvattaa taito- ja taideaineiden määrää niin kuin hallitusohjelmassa sovittiin. Toivon sydämestäni, että taito- ja taideaineita, kuten käsitöitä ja liikuntaa, saadaan suomalaisiin kouluihin pian lisää. Asia täytyy nostaa uudelleen pöydälle heti kevään vaalien jälkeen.

Keskusta ei halua jarruttaa koulujärjestelmän kehittämistä. Me haluamme kysyä kriittisesti, missä ovat suomalaisen koulun suurimmat ongelmat. Tarvitaanko me uusia oppiaineita ja valinnaisaineita, kun liian moni koululainen viihtyy koulussa yhä huonommin? Kun ylisuuret luokkakoot ja käytöshäiriöt uuvuttavat opettajat? Kun homeongelmallisia kouluja pulpahtaa liian usein pinnalle?

Tulevaisuuden koulussa pitää kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota siihen, että sekä fyysinen että henkinen ympäristö ovat kunnossa.

Keskustan mielestä koulun tehtävänä on ennen kaikkea kasvattaa aktiivisia yhteiskunnan jäseniä yhdessä kodin kanssa. Koulu opettaa lapset lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Jotta tämä onnistuu, perusasioiden täytyy olla kunnossa. Meillä on erinomaisen hyvät ja koulutetut opettajat. Heidän jaksamisensa on ensiarvoisen tärkeää.

Koulutus peruskoulusta korkea-asteelle herättää jatkuvasti tunnepitoisia keskustelunaiheita. Tuntijakouudistus on tästä yksi hyvä esimerkki. Toinen vielä parempi esimerkki on ruotsin pakollisuuden ympärillä jo vuosikaudet käyty kiivailu.

Keskusta näkee, että Itä-Suomen kouluissa pitäisi olla mahdollisuus tarjota venäjää toisena kielenä. Käytännön syyt ovat venäjän kielen opiskelulle riittävän vahva perustelu. Uskon vakaasti, että suomalaisten kielivalikoima voisi olla nykyistä monipuolisempi. Tulevaisuudessa tarvitsemme varmasti sekä ruotsin että venäjän kielen taitajia.

Yksi mielenkiintoinen koulumaailman tulevaisuuden kysymys on tekniikan tulo kouluihin. Siitä ei ole vielä käyty laajaa julkista keskustelua, vaikka esimerkiksi Lukiolaisten Liitto lausui loppusyksystä, että ylioppilaskirjoitukset pitäisi sähköistää vuoteen 2014 mennessä. Joulukuussa puolestaan liikenne- ja viestintäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus julkaisivat kansallisen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelman.

Tekniikan käyttö ei saa olla itsetarkoitus, mutta sen avulla voidaan aidosti saada lisäarvoa oppimiseen. Keskusta lähtee kuitenkin siitä, että oppimisen ja opettamisen ydin on myös tulevaisuudessa ammattitaitoinen opettajakunta. Opettajien avulla olemme saaneet ja saamme edelleenkin huikeita Pisa-tuloksia.

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala

Minna Lilja: Tulevaisuuden tekijät


Peruskoulu on suomalaisen hyvinvoinnin ja menestyksen salaisuus. Suomen kilpailukyvyn ja osaamisen säilyttäminen edellyttää, että suomalainen perusopetus tuottaa jatkossakin maailman parasta oppimista. Tulevaisuuden haasteena onkin se, kuinka voimme turvata korkealaatuisen perusopetuksen kaikille lapsille ja nuorille koko Suomessa.

Peruskoulun tärkeimpiä tehtäviä on oppilaiden perusosaamisen kehittäminen. Edelleenkin on opetettava lukemisen, kirjoittamisen sekä matematiikan taitoja. Tulevaisuudessa tarvitaan näiden perustaitojen rinnalla entistä enemmän laaja-alaista sivistystä, ei pelkästään tieto- vaan myös taito- ja taideaineissa.

Tulevaisuuden koulussa kehitetään oppilaiden itsetuntemusta ja ikäkaudelle sopivaa vastuullisuutta. Opetuksen on edistettävä luovuutta ja autettava oppilaita löytämään omat vahvuutensa, saada heidät motivoitumaan ja kehittämään itseään. Kodin ohella myös koulussa tarvitaan kasvatusta, joka tukee lapsen omavastuisuuden ja terveen itsetunnon kehittymistä.

Kansainvälisyyden lisääntymisen vuoksi tärkeitä ominaisuuksia ja taitoja ovat ennakkoluulottomuus ja erilaisuuden ymmärtäminen, vuorovaikutustaidot ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Näiden asioiden opettelemista ei kuitenkaan voi sysätä ainoastaan koulun harteille vaan kodin on kannettava edelleenkin oma kasvatusvastuunsa. Koulun tuleekin toimia yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Haasteita perusopetuksen kehittämiselle asettaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrän jatkuva lisääntyminen. Myös uusi erityisopetusstrategia luo paineita niin luokan- kuin aineenopettajillekin. Oppilashuollon ja kouluterveyden huollon on toimittava, jotta apua tarvitsevat lapset ja nuoret saavat sitä jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Opettajien jaksamista vaativassa ammatissa on tuettava mm. johtamisen, täydennyskoulutuksen ja toimivien työterveyshuollon palvelujen avulla. Erityisesti koulujen tieto- ja viestintätekniikkaan ja siihen liittyvään opettajien täydennyskoulutukseen tarvitaan lisää investointeja ja resursseja.

Kouluviihtyvyyteen ja koulurakennusten kuntoon on kiinnitettävä riittävästi huomiota ja korjattava esille tulevat puutteet ja ongelmat. Homekoulujen remontteihin on saatava valtiolta korvamerkittyä tukea. Päiväkotien ja koulujen sisäilmaongelmia on jo nyt niin paljon, että kunnat eivät selviä niistä yksin.

Perusopetuksen tuntijakoa ja uusia opetussuunnitelman perusteita ei saa tehdä hätiköidysti. Esillä ollut tuntijakoehdotus ei käy yksinkertaisesti siitä syystä, että se olisi oppilaita eriarvoistava ja asettaisi kunnat kohtuuttomien vaatimusten eteen opetuksen toteuttamisessa. Perusopetuksen tuntijaosta ja uusista oppiaineista päätettäessä on arvioitava päätösten taloudelliset vaikutukset ja samalla päätettävä kustannusten kompensoimisesta kunnille.

Uuteen opetussuunnitelmaan pitää kuitenkin sisällyttää pyrkimys entistä kokonaisvaltaisempaan ja eheämpään kasvatukseen kaikkialla Suomessa. Ikäluokkien pienentymisestä vapautuvat varat on käytettävä opetuksen kehittämiseen.

Tulevaisuuden haasteet korostavat entisestään pätevän opetushenkilökunnan niin opettajien kuin koulunkäyntiavustajienkin riittävyyden ja alueellisen saatavuuden merkitystä. Jotta meillä olisi jatkossakin riittävästi päteviä ja motivoituneita maailman parhaita opettajia, työn houkuttelevuus on pystyttävä säilyttämään. Opettajankoulutusta on järjestettävä niin, että se kattaa koko Suomen alueelliset tarpeet.

Tasa-arvoisen perusopetuksen turvaaminen edellyttää valtakunnallista yhdenvertaisuutta ja tarvittaessa vahvempaa valtakunnallista ohjausta.

Lapsissa on tulevaisuus, joten jatkakaamme työtä lasten ja tulevaisuuden hyväksi!

Minna Lilja
rehtori, luokanopettaja, KM
valtuutettu, Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksen jäsen
Kiuruvesi, Pohjois-Savo
www.minnalilja.fi

Inkeri Kerola: Aallon harjalla

Suomen peruskoulu on seilannut aallon harjalla sekä kotimaassa että ulkomailla käydyissä keskusteluissa. Hyvä, että on seilannut. Pisassa olemme kirineet vieläkin korkeammalle kuin edellisvuosina. Kotimaan katsastusasema on näyttänyt vilkkuvaloa peruskoululle. Olisi uudistusten aika, sanoo ministeriön katsastustodistus.  Tähän näkemykseen voi yhtyä. Mutta, mutta - menettelytavoista voi olla montaa mieltä.

Koulumaailma on muuttunut. Tarvitsemme siis uudistuksia, mutta ei alinomaa. Hankemaailmaa ei pidä istuttaa kouluympäristöön. Se vie voimavarat opettajilta ja opetustyöstä. Taloudelliset resurssit tulee olla perusopetusta suoraan tukevia ja riittäviä huomioiden mm. luokkakoko. Luokkakoon paras määrittelijä on kouluyhteisö ja siellä työskentelevät opettajat. Hallittavia oppilaita mahtuu määrällisesti samaan luokkaan enemmän kuin hallitsemattomia oppilaita. Erityisoppilailla on omat erityistarpeensa. Samanaikaisopettajat ovat useimmiten korvaamaton apu luokkatilanteessa. Tasokas korkeakoulutus takaa edelleen tasokkaan opettajakunnan.

Kouluympäristöjen kehittäminen on välttämätöntä. Oppilas tarvitsee ikioman tyyssijansa lisäksi vapaata tilaa, missä tutkia ja tehdä käsillään. Näin voimme parhaiten myös eriyttää nostamalla selviytyvien ja toisaalta taas enemmän tukea tarvitsevien oppilaiden työmotivaatiota. Kaikki eivät suinkaan ole niin teoreettisia kuin kuvittelemme. Draaman aineksia muovataan omaehtoisesti myös oppilaiden kesken työn ääressä, pienellä ohjauksella. Tämä ei merkitse sitä, etteikö opettajille tarvittaisi lisä- ja täydennyskoulutusta. He ovat aina valmiita siihen, kun se vain on järkevää ja heidän työtään tukevaa. Esimerkkinä otettakoon otsikoissa ollut draaman opetus. Se  on iät päivät sisältynyt opetukseen. Se ei ole oppiaine, vaan opetusmenetelmä, minkä tueksi on paikallaan järjestää koulutusta.  Kunnilta siis panostusta opettajien täydennyskoulutukseen kaikkien aineiden osalta.

Oppilaiden elämänvirran lipuessa laitteiden ja koneiden sekamelskassa sosiaaliset, liikunnalliset  ja käden taidot saattavat jäädä unholaan. Tuntijakouudistuksen jalot tavoitteet taito- ja taideaineiden lisäämisestä kaikille oppilaille ovat välttämättömiä. Valinnaisuuden kautta asiaa ei ratkaista. Itse kuulun mm. kotitalouden ja talouskasvatuksen vankkumattomiin tukijoihin. Niitä taitoja oppilaat tarvitsevat elämässään, asuivatpa sitten vaikka swahilin kieltä puhuvalla alueella.

Koulumaailman uudistukset ovat myllertäneet ajatuksia siihen suuntaan, ettei tarvittaisi muuta kuin lisätunteja. Tärkein tavoite on kuitenkin mielestäni saada koululaitoksestamme ulos tasapainoisia nuoria, joilla on tuntemus itsestään ja kanssakulkijoistaan. Tällaiset nuoret saavat hankituksi mahdollisesti puutteellisiksi jääneet  tiedot ajallaan.

Rajojen asettaminen ilman pelkoa oikeussaliin joutumisesta on palautettava jokaisen kouluyhteisössä työskentelevän aikuisen oikeudeksi. Tietojen luovuttamisessa on onneksi tapahtumassa lainsäädäntömuutoksia. Kodin kasvatusvastuu ei poistu koskaan puhuttaessa kasvatusvastuun jakamisesta. Vanha totuus: Non scholae sed vitae discimus - pitää siis edelleen paikkansa ja on niin totta, niin totta.

Inkeri Kerola
Kansanedustaja, KM, ERO
Sivistys- ja tiedejaoston jäsen

Ritva-Liisa Niskanen: Ehdottomasti suomalainen peruskoulu!
31


”Kadehdin teidän koulujärjestelmäänne. Meidän on tehtävä isoja ratkaisuja jo lapsen neljännen koulu-vuoden jälkeen. Silloin päätetään, voiko hänestä tulla tohtori vai ei”, kertoi saksalainen työkaverini. Tutustuin etäältä sikäläiseen koulujärjestelmään asuessani perheeni kanssa Baijerissa. Koska olimme vain vuoden työkomennuksella, lapsemme kävivät kansainvälistä koulua. Tuon ajan ansioksi voi laskea pait-si heidän parantuneen kielitaidon, myös sen, että lastemme tietämys ja arvostus erilaisiin kulttuureihin kasvoi.

Saksassa koulujärjestelmä on osavaltiokohtainen. Baijerissa kaikille yhteisen nelivuotisen alakoulun (Grundschule) jälkeen neljännen luokan välitodistuksen perusteella lapset jaetaan kolmeen eri kouluun, jotka ovat Haupt- ja Realschule sekä Gymnasium.  Ammatinvalinta riippuu pitkälti siitä, mihin kouluun lapsi menee kymmenvuotiaana. Suomalaisena minusta tuntui erityisen pahalta ne väitteet, joiden mu-kaan lapsen koulu ei aina valikoidu niinkään hänen ”älykkyytensä” kuin vanhempien sosiaalisen aseman perusteella.

Työkaverini sanoi, että koulujärjestelmän jakaa ihmiset kahteen ryhmään: ovat ne hyvät ja sitten vä-hemmän hyvät. Saksassa ei hänen mielestä riitä se, että sanoo lapsilleen, että kunhan teette parhaanne. Siellä lasten on oltava parhaiden joukossa. Siksi monet vanhemmat järjestävät lapsilleen maksullista yksityisopetusta.

Jos kouluruokailu on mahdollinen, se on maksullinen. Monilla on omat eväät mukana. Ajatukset palaa-vat suomalaiseen kouluruokailuun. Ilmainen ruokailu on tasa-arvoa. Hyvin syöneenä on mukava opis-kella. Saksassa myös kaikki koulutarvikkeet on ostettava itse.

Olen ylpeä suomalaisesta peruskoulusta. Se on meidän kaikkien koulu. Sen käytyämme meillä on yhtä-läiset mahdollisuudet päästä vaikka miten korkealle, kunhan vain päätä ja intoa lukemiseen riittää.
Haluan vaikuttaa siihen, että suomalaisessa peruskoulussa on tulevaisuudessakin mahdollisuus saada laa-dukasta opetusta. Sivistyksellä ja osaamisella on ratkaiseva merkitys Suomen menestymiselle. Opettajilla on siinä iso rooli.  Siksi hyvin koulutettujen ja työstään innostuneiden opettajien merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Jotta koulutus säilyy laadukkaana, luokkakokojen tulee olla kohtuulliset. Isossa luokassa huomion saavat helposti kaikkein heikoimmat. Luokkakokoihin on kiinnitettävä huomiota myös siksi, koska nyky-luokissa on maahanmuuttajia ja erityisoppilaita. Myös ne tavalliset oppilaat tarvitsevat huomiota, eikä lahjakkaitakaan lapsia saa unohtaa.

 Vielä pieni koukkaus Saksaan.  Sikäläinen työkaverini sanoi, että englanti yrityksen virallisena kielenä on heille vaikea ajatus. He ovat tottuneet pärjäämään omalla kielellään, kun ”saksaa puhuvia on maail-massa niin paljon”. Meille pienen Suomen kansalaisille on itsestään selvyys, että pärjätäksemme meidän pitää oppia monenlaista. Peruskoulu antaa siihen hyvän alun.

Ritva-Liisa Niskanen
varatuomari, MBA, yrittäjä
www.ritvaliisaniskanen.fi

Marjaana Hoikkala: Oppia elämää, ei koulua varten
23
Suomalainen perusopetus nojaa vahvaan ainejakoon ja tuntirakenteeseen. Suomalaista perusopetusta voisi kuvailla tietolaarina ja asioita opetellaan ennemminkin koulua kuin elämää varten. Opiskelu on monelta osin teoreettista, eri oppiaineiden yhteyksiä arkielämään saati toisiin oppiaineisiin on miltei mahdoton havaita. Opetus tapahtuu vahvasti opettajajohtoisesti samalla kaavalla oppiaineesta toiseen, huolimatta siitä mikä kullekin oppilaalle olisi paras tapa oppia. Ennen kaikkea koulun tulisi opettaa oppimaan. Ryhmäkoot tuntuvat paisuvan entisestään, mikä vaikeuttaa yksilöllisten oppimismahdollisuuksien järjestämistä.

Oppiaineet lokeroidaan vahvasti, vaikka tosiasiassahan oppiaineet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa esimerkiksi kemiaa voi opettaa kotitalouden avulla, kieliä musiikin ja historiaa kuvataiteen keinoin. Vain taivas on kattona, jos uskaltaa kurkottaa. Teoriaosaamista tärkeämpi osa peruskoulutusta on elämisen ja oppimisen taitojen kartuttaminen. Koulupäivään on mahdutettava opettajajohtoisen opetuksen lisäksi myös yhdessä olemisen ja oppimisen mahdollisuuksia.
Oppilaat tarvitsevat aikaa yhdessäololle, olemiselle ja elämiselle. Jotta voisimme taata jokaiselle nuorelle mielekkään oppimisympäristön, tulee meidän antaa koululaisille tilaa kasvaa ihmisinä omaan tahtiinsa. Tarkoin säädeltyjen oppituntien sijasta koulupäivä tulisi rakentaa oppiainerajoja rikkovista asiakokonaisuuksista.

Koulun tulee tarjota opetuksen lisäksi myös harrastustoimintaa. Koulurakennuksissa tulee järjestää yhdessä erilaisten järjestöjen kanssa mielekästä vapaa-ajan toimintaa lyhentämään lasten yksinoloa kodeissa ja mahdollistamaan myös vähävaraisten perheiden lapsille mielekkäitä vapaa-ajan harrastuksia.
Valinnaisuuden lisäämisen sijaan perusopetuksen laatu tulee säilyttää kattavana kaikissa Suomen kouluissa. Opetuksen järjestämisen lähtökohtana tulee olla lapsen ja nuoren tarpeet. Kehitys kohti suurempia kouluyksikköjä on pysäytettävä ja on luotava kaikille oppilaille turvallinen ja viihtyisä kouluympäristö, jossa oppilas ei ole ainoastaan kasvo muiden joukossa tai nimi paperissa vaan kouluyhteisön jäsen, yksi meistä.

Koulun tulee entistä vahvemmin tukea ihmisenä kasvamista, kasvua osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja arkipäivän taitoja, joilla selvitä elämässä.
Suomalainen peruskoulu tarvitsee:
lisää kerhotoimintaa koulupäivien
siirtymisen perinteisestä oppiainejaosta kohti poikkitieteellisiä asiakokonaisuuksia
luokkakokojen pitäminen sellaisina, että pienikin ihminen voi tuntea olonsa turvalliseksi
opettajille paremmat edellytykset kohdata lasten ja perheiden pahoinvointia sekä erilaisia oppijoita

Aila Paloniemi: Taidekasvatus osaksi opetusta 
66


Erityistä tukea ei suomalaisissa kouluissa anneta välttämättä siellä, missä tarve on suurin. Myöskään erityisopetuksen tehosta ja vaikuttavuudesta meillä ei ole riittävän laajaa näyttöä, osoitti Opetushallituksen erikoistutkija Jorma Kuusela nelisen vuotta sitten julkaistussa selvityksessä.
Hänen mielestään puhe erityisopetuksen tarpeen kasvusta on vailla pohjaa, sillä
tiedämme tällä hetkellä vain tarjonnan kasvusta. Näyttääkin siltä, että emme edes tiedä, kenen tarpeista puhumme, erityisopetukseen siirrettyjen, muiden oppilaiden vai opettajien.

On aika uskaltaa epäillä, että erityisopetuksen lisäämistarve ei johdu pelkästään yhteiskunnallisista syistä. Syitä on uskallettava etsiä myös koulujärjestelmästämme. Pitää kysyä, onko niin kutsutun normaalioppilaan raja hilattu koulussa aivan liian korkealle? Millä tavalla yltiöyksilöllistäminen ja tiedon painottaminen vaikuttavat lastemme koulunkäyntiin? Miksei oppimiselle, myös elämykselliselle oppimiselle anneta aikaa ja tilaa ja miksei koulu tosiaankin voisi olla mielekäs paikka myös heikommin pärjäävälle oppilaalle? Se, millaisessa vuorovaikutuksessa oppiminen tapahtuu ja miten mielekästä se on, vaikuttaa aivan varmasti lapseen.

Taiteen mahdollisuuksien hyödyntäminen erityisopetuksesta käytävässä julkisessa keskustelussa on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Tutkija-opettaja Aila Marjomäen väitöstutkimuksessa tarkastellaan taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä koulun osa-aikaisessa erityisopetuksessa. Tutkimukseen on sisältynyt lukuvuoden mittainen opetuskokeilu, jossa sovellettiin taiteen keinoja äidinkielen ja kirjallisuuden opiskeluun. Opetuskokeilussa erilaisuus nostettiin voimavaraksi ja opetuksen lähtökohtana painotettiin kunkin oppilaan vahvuuksia. Näinhän meikäläisessä koulukulttuurissa ei useinkaan ole, painotamme pikemminkin oppilaiden heikkouksia, diagnosoimme, leimaamme ja erottelemme.

Tulokset opetuskokeilusta olivat monin tavoin rohkaisevia. Saadessaan hyödyntää opiskelussa itselle ominta ilmaisukanavaa (draaman, musiikin, tanssin, kirjallisuuden, kuvaamataidon, käsityön keinoin) oppilaiden motivaatio koulutyöskentelyyn kasvoi, mistä osoituksena oli, että he olivat valmiita ponnistelemaan jopa vapaa-ajallaan asettamansa tavoitteen toteuttamiseksi. Taiteen menetelmien tuominen keskeiseksi opetuksessa muutti opetustapahtuman ympäristöllistä, sosiaalista ja mentaalista ilmapiiriä monella tavoin. Taiteelliselle toiminnalle ominainen kokeiluluontoisuus ja ennalta arvaamattomuus asetti osallistujat jatkuvien ongelmaratkaisua vaativien kysymysten eteen. Nämä toiminnalliset ja sosiaaliset ongelmanratkaisutilanteet edistävät juuri niitä taitoja, jotka ovat elämässä selviytymisen kannalta keskeisiä.

Opettaja oli yhtä lailla oppijan asemassa. Taiteelliseen toimintaan olennaisesti kuuluva vapauden prinsiippi oli muuttanut opettajan roolin tiedon jakajasta oppilaan rinnalla kulkevaksi aikuiseksi, jonka tehtävänä oli tukea oppilasta hänen pyrkiessään toteuttamaan omasta vahvuudesta avautuvaa visiota. Tämän vision toteuttamisessa toiminta ja osallistuminen olivat lopputulosta tärkeämpiä. Voidaankin sanoa, että taidekasvatuksessa asiat ja toiminta itsessään ovat jo taideteoksia.

Taidelähtöisessä oppimisprosessissa kysymykset: ”Kuka minä olen”, ”Mistä minä tulen”, ”Mihin minä kuulun”, ”Kelpaanko minä”? ovat jatkuvan pohdinnan alla. Vastausten etsiminen näihin kysymyksiin on myös ”Kaikille yhteisen koulun” onnistuneen toteutumisen edellytys.

Aila Marjomäki alkoi erityisopettajana tutkia, minkälaista tilaa taidelähtöisten menetelmien tuominen erityisopetukseen avaa oppilaalle ja opettajalle opetustapahtumassa ja päätyi tutkimuskokeilun myötä kyseenalaistamaan koko erityisopetuskäsitteen. Hän kysyy, miten mahtaa inklusiivisen koulun yhdenvertaisuuden tunteen ja yhteisöllisyyden kokemusten syntymiseen vaikuttaa se, että kouludiskurssissa jatkuvasti eriarvoistetaan työskentelytapoja, toimenkuvia sekä oppilaita käyttämällä käsitteitä ”yleinen” ja ”erityinen”.

Taidekasvatuksella on yhä keskeisempi rooli lapsen ja nuoren ehyen kasvun tukemisessa. Taide- ja kulttuuriharrastukset syventävät persoonallisuuden kehitystä, auttavat oppimaan ja onnistumaan yhdessä sekä vaikuttavat elinikäisiin tottumuksiin hyödyntää taidetta ja kulttuuria.

Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk)
Valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen
Opetushallituksen johtokunnan pj
www.ailapaloniemi.net

Eija Nivala: Oppilashuollon merkitys kasvaa
32

Meidän lapsemme kasvavat perheessä, jossa molemmat vanhemmat ovat päätoimisessa ansiotyössä. Tämä tilanne on ollut yhteiskunnassamme vallitsevana vasta korkeintaan toisen sukupolven ajan. Muuttoliikkeen seurauksena monet meistä joutuvat selviämään arjesta yhä useammin ilman isovanhempien apua. Työelämä on samanaikaisesti muuttunut entistä suorituskeskeisemmäksi ja vaativammaksi. Nämä muutokset tuovat suuren haasteen perheiden henkiselle hyvinvoinnille, minkä seuraukset opettajat päivittäisessä työssään kohtaavat.

Lapsen pääasiallinen kasvatusvastuu on vanhemmilla. Tätä vastuurajaa ei pidä millään lailla hämärtää. Siitä huolimatta perheiden lisääntynyt pahoinvointi tuo haasteita peruskoulun opetukseen ja ennen kaikkea sen oppilashuoltoon.

Vuoden alussa voimaan tullut perusopetuslain muutos tehostetusta tuesta on tervetullut. Uuden lain lähtökohtana on, että oppilaan on saatava tukea tarpeen mukaan riippumatta siitä, ovatko perusteena sosiaaliset ongelmat vai oppimisvaikeudet. Jotta lakimuutos toteutuisi käytännössä hyvin, se edellyttää lisää tukea ja resursseja koulun arkeen. Opettajat tarvitsevat tuekseen lisää erityisopettajia sekä toimivan oppilashuollon.  Kouluissa olevat resurssiopettajat ovat yksi hyvä esimerkki opettajien saamasta lisätuesta. Tärkeää on jatkossakin turvata opetusryhmien pienentämiseen tarkoitettu rahoitus, jolla tämä tuki on mahdollistettu.

Peruskoulun vastattava kansainvälistymiseen

Suomalainen yhteiskunta kansainvälistyy nopeasti. 20 vuotta sitten maassamme asui 30 000 ulkomaan kansalaista. Kymmenen vuotta sitten heitä oli 90 000 ja nyt noin 160 000. Vieras kulttuuri näkyy ja kieli kuuluu yhä useamman suomalaisen arjessa.

Koulun tulee pystyä vastaamaan yhteiskunnan muutokseen ja globalisaatioon. Tärkeä tavoite on - hallitusohjelman mukaisesti - edistää monipuolista kieliohjelmaa ja A-kielen aloittamisen varhentamista.
Pidän tärkeänä myös sitä, että kouluilla on käytännön edellytyksiä ottaa vastaan vieraan kulttuurin oppilaita. Erityinen haaste tämä on pienille kunnille. Opettajat tarvitsevat tuekseen riittävästi koulutusta ja soveltuvaa opetusmateriaalia.

Kansainvälistyminen tulee nähdä suvaitsevaisuuteen ja erilaisuuden ymmärtämiseen kasvattavana. Yksittäiselle oppilaalle varsin merkittävä kokemus voi olla mukana olo COMENIUS- tai vastaavissa hankkeissa. Kannatan lämpimästi koulujen aktiivista osallistumista kansainvälisiin projekteihin.

Ilta- ja aamupäivätoiminta vaatii vielä paneutumista

Kohtuullisen uutena kunnan vastuualueena on lasten ilta- ja aamupäivätoiminta. Tavoitteet ja toimintamallit kuntien välillä eivät ole kovin yhtenäisiä. Lisäresurssia tarvittaisiin koulutukseen ja toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Monesti haasteen tuo myös toiminnan tekninen toteutus. Tarkoitukseen varattuja tiloja ei ole rakennettu samanaikaisesti koulujen kanssa, joten välimatka ja tilan tarkoituksenmukaisuus muodostuvat usein ongelmaksi.

Eija Nivala (KESK), Kalajoki
Alavieskan kirkkoherra

Janne Rauhansuu: Terveet Nuoret, Kestävien Arvojen Yrittäjyys sekä Maaseudusta Menestystuote

Kolme tärkeintä vaaliteemaani ovat Terveet Nuoret, Kestävien Arvojen Yrittäjyys sekä Maaseudusta Menestystuote.  Terveiden elämän arvojen, elintapojen ja hyvän itsetunnon rakentaminen nuorille on edellytys sille, että Suomi on jatkossakin hyvinvointivaltio. Jokainen nuoriin sijoitettu euro maksaa itsensä moninkertaisena takaisin.

Olen käynyt entisen ammattiurheilijan ja nykyisen maantalous- sekä käsityöyrittäjän roolissa useasti puhumassa paikallisissa kouluissa nuorille itseensä uskomisesta, ja toimin paikallisen MLL:n nuorisovastaavana.

Janne Rauhansuu
Voit käydä tutustumassa ajatuksiini: www.jannerauhansuu.fi

Kaisa Louet: Esittely

Olitte lähestyneet Pohjois-Pohjanmaan keskusta piiritoimistoa peruskoulun kehittämisen teemalla. Itse olen  keskustan kansanedustaja ehdokas Siikalatvalta Rantsilan kylästä. Olen toiminut kunnallispolitiikassa 2005 lähtien myös koulutuslautakunnan jäsenenä, hallituksessa ja valtuustossa.

Itse pidän tärkeänä ennaltaehkäisevää toimintaa ja olenkin koulutukseltani sairaanhoitaja. Uskon laadun parantavan työtä ja kehitänkin itseä jatkuvasti erilaisin opinnoin. Ensi keväänä valmistun kliinisen asiantuntijuuden koulutusohjelmasta. Olisin erittäin kiinnostunut kirjoittamaan lehteenne lisää teemoistani ja koulutuksen laadun tärkeydestä.

Kaisa Louet

Marjaana Pitkänen:Tavoitteena terve oma-aloitteinen nuori
Pohjois-Savon vaalipiiri
61










Koulun on oltava se paikka, jossa kehitetään oppilaiden tietoja ja taitoja tulevaisuutta varten. Tämä onnistuu vain ammattitaitoisten opettajien johdolla. Opettajien korkea koulutustaso on turvattava myös tulevaisuudessa. Opettajien ammattitaitoa erilaisten oppilaiden ymmärtämisessä ja ohjaamisessa on kehitettävä entisestään. Tällä asialla on jo kova kiire ja sen aloittaminen on ensimmäisenä syytä kohdistaa yläkoulujen aineopettajiin.
Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle jopa miljoona euroa. Erityisopetuksen turvaaminen ja kehittäminen on syrjäytymisen hinnan rinnalla halpaa.
Nuoren oppilaan nuoruuteen ja aikuisuuteen kuuluu myös hyvä kielitaito. Pitää rohkeasti avata keskustelu siitä, missä vaiheessa vieraiden kielten opetus aloitetaan ja milloin oppilaat tekevät itse niistä valintoja. Liian varhainen omien valintojen tekeminen on niitä asioita, missä kiirehtiminen voi kolahtaa omaan nilkkaan vai pitäisikö sanoa omaan kieleen.
Suomi tarvitsee innovaatioita. Niidenkin takana ovat ihmiset, jotka ovat joskus olleet oppilaita. Olemme unohtaneet lahjakkaiden lasten opetuksen kehittämisen. He ovat erityisryhmä siinä, missä erityisopetusta tarvitsevatkin. Suomella ei ole varaa antaa nuorten syrjäytyä, mutta ei myöskään menettää lahjakkuuksiaan.
Oma-aloitteisuus
Vastuuta itsestään ja omasta terveydestään on kaikkien opittava tasapuolisesti asuinpaikkakunnasta riippumatta. Tämä ei tapahdu lisäämällä oppiaineiden valinnaisuutta vaan lisäämällä kaikille pakollisen liikunnan, käden taitojen ja kotitalouden opetusta. On häpeällistä, jos tiedon lisääntyminen yhteiskunnassa näkyy oppilaiden fyysisen kunnon heikentymisenä. Mitä olemmekaan saavuttaneet?
Kouluterveydenhuollonkaan resurssit eivät ole riittävät. Mikäli haluamme kansalaisten työurien pitenevän, pitäisi edes oppilaiden pysyä terveinä. Samaan hengenvetoon voi myös kysyä, miten se ylipäätään on mahdollista, kun homeitiöt ovat vallanneet monen koulurakennuksen ilmatilan. Mitä tiedämme oppilaiden työergonomiasta?  Olisiko valinnaisuutta lisättäväkin kalustopuolelle, ettemme pilaisi kasvavien lasten selkiä huonoilla työtuoleilla? Kouluviihtyvyyden kannalta näiden perusasioiden olisi oltava esimerkillisellä tasolla.
Koulu on paikka, jossa vaikutetaan myös asenteisiin. Kuinka voimme edes tarjota kouluissa oppilaille muuta kuin suomalaista ruokaa?  Meidän on uskallettava opettaa lapsemme olemaan ylpeitä suomalaisuudesta siinä missä kunnioittamaan erilaisuuttakin.
Puhuessani eri yhteyksissä yrittäjyyskasvatuksen lisäämisestä opetussuunnitelmissa tarkoitan sillä kaikkea edellä mainitsemaani. Yrittäjyys on oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta. Yrittäjyys on taito, jota tarvitsevat niin työntekijät kuin yrittäjätkin.
Opettaja on palkkansa ansainnut. Paljonko?
Marjaana Pitkänen (kesk.), agronomi, MMM, yrittäjä, Siilinjärvi

Tuulia  Ikkelä-Koski: Mihin suuntaan ja millaisilla keinoilla haluan peruskoulua kehittää?

Haluaisin kehittää Perusopetusta vastaamaan tulevaisuuden tarpeita unohtamatta, että jo nyt meillä on erittäin paljon hyvää. Muutoksia ei tarvitse tehdä vain muuttamisen vuoksi vaan siihen pitää olla selkeä tarve. Mielestäni tarvetta on kehittää sekä työympäristön turvallisuuteen ja toimintakulttuuriin, sukupuoliseen ja alueelliseen tasa-arvoon, että tuntijakoon ja opetussuunnitelmaan liittyviä asioita.
Työympäristön turvallisuuteen ja toimintakulttuuriin liittyen minun suurin huoli on työssä jaksaminen ja työrauha. Nämä kaksi asiaa koskettavat niin opettajia, muuta henkilökuntaa kuin oppilaitakin. Nyt on aika kesyttää kiire ja taltuttaa riittämättömyyden tunteet. Näitä voidaan säädellä mm. Perusopetuksen uusia sisältöjä luotaessa ja varmistamalla riittävästi täydennyskoulutusta. On myös aika kiinnittää huomiota työrauhaan, joka on monisyinen asia. Työrauhankin suhteen turhan usein syyttävä sormi osoittaa opettajaa. Työrauha on nostettava keskusteluun, koska rauhattomuus uuvuttaa ja se tekee työstä tehotonta. Vaarallisinta on, ettei työrauhalle tehdä mitään. Silloin kaikki osapuolet kyynistyvät ja lopputuloksen arvaammekin. 
Työympäristön turvallisuuteen liittyvät myös sisäilmaongelmat ja lisääntynyt väkivalta tai sen uhka. Koulujen sisäilmaongelmat eivät valitettavasti ratkea vain remontoimalla tai rakentamalla uusia kouluja. Ilmeisesti suurin osa sisäilmaongelmista ei johdukaan kosteuden aiheuttamista homeongelmista, vaan erilaisten materiaalien yhteensopimattomuudesta. Tätä asiaa tulee viedä eteenpäin seuraavan Eduskunnan istuntokautena, kun Suomen kemikaalilainsäädäntöä uusitaan. Silloin on huomioitava kemikaaliyhdisteiden merkitys työympäristöön.
Väkivalta ja sen uhka on lisääntynyt kouluissamme viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sitä kontrolloidaan kaiken aikaa numeroin ja käppyröin, mutta mitä teemme sellaisen toimintakulttuurin luomiseksi, joka ehkäisee väkivaltaa? Lapsen ja nuoren suurin tarve kouluyhteisössä on tuntea kuuluvansa sosiaaliseen ryhmään. Edesauttaako sitä, jos ryhmät ovat ylisuuria ja kouluarki on pirstaleinen? Ryhmien koot tulee määritellä selkeästi lainsäädännössä. Arjen eheys ja ryhmän pysyvyys ovat erittäin tärkeitä alkuopetuksesta noin neljänteen luokkaan. Toki ne ovat tärkeitä senkin jälkeen. Arjen eheyttä luodaan Valtioneuvoston asettamasta tuntijaosta lähtien opettajan arjen päätöksiin toteuttaa opetustaan.
Työssä jaksaminen oppilaiden kannalta koskee myös motivaation lisäämistä. Motivaatio on oppimisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kouluista ei kuitenkaan tarvitse luoda viihdytyskeskuksia. Oppimisen motivaatio syntyy innosta oppia uutta. Oppia voi monella tavalla, mutta pidän tärkeänä, että opettaja tuntee oppilaansa, on heidän ajatusmaailmastaan aidosti kiinnostunut. Aito välittäminen ei ole paapomista tai hyysäämistä. Se on monipuolista kommunikaatiota, arviointia ja yhteistyötä. Tieto- ja viestintätekniikka mahdollistaa opetukseen paljon sellaista, joka voi myös motivoida oppilaita. Samalla se myös haastaa opettajat oppimaan uutta, mutta kyllähän me opimme.  Me olemme vieriviä kiviä, jotka eivät koskaan sammaloidu. J
Tärkeintä on, että oppilas oppii ja kehittyy optimaalisella tavalla asui hän Helsingissä tai Sevettijärvellä, oli hän tyttö tai poika tai olivatpa hänen vanhempansa siivoojia tai professoreja. Huomioitavaa on, että viimeisin PISA -tutkimus osoittaa, että niin sukupuoliselle kuin alueellisellekin tasa-arvolle on tehtävä jotain. PISA2009 ensitulokset luettuani jäin pohtimaan, onko ylistetty Perusopetuksemme tasalaatuisuus murenemassa? Erityisen huolestuttavaa tutkimuksen mukaan on, että Välisuomen poikien lukutaito on OECD-maiden keskiarvoa heikompi. Myös tyttöjen ja poikien osaamisen erot olivat Suomessa OECD-maiden suurin. Huolestuttavaa, mutta on mielenkiintoista pohtia, mikä johtuu koulusta ja mikä kulttuurista.
Tuulia ’Tuikku’ Ikkelä-Koski
KM, eo, apulaisrehtori
Jyväskylä, Keski-Suomi
www.tuuliaikkela-koski.fi (sivustolla on blogini)



Lauri Oinonen: Kestäviä eväitä edelleen elämään













Peruskoulu on suomalaisen yhteiskunnan, opettajien ja oppilaiden yhteisen ponnistelun suuri saavutus. Suomalaisina voimme olla tästä aidosti tyytyväisiä. Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenenä olen saanut tutustua koulutyöhön eri maissa, joista voi ottaa eri ideoita käytännön työhön, koulun on aina voitava kehittyä tärkeiden tehtävien toteutumiseksi.

Pidän arvokkaana sitä, että koko maassa halutaan antaa tasapuoliset mahdollisuudet oppimiseen. Opettajan työ on vaativaa kaikkialla ja eri luokka-asteilla, siksi luokkakoot eivät saa kasvaa. Tarvitaan edellytykset työrauhalle ja oppilaan yksilöllisyyden huomioon ottamiselle. Siihen pienet yksiköt antavat mielestäni ihanteellisia mahdollisuuksia. Onnistuneelle koulutyölle on tärkeää vahvistaa kodin ja koulun yhteistyötä entisestään. Tähän yhteistyöhön haluaisin liittää jollain tapaan nuorten vapaa-ajan vaikuttajat. Tässä olisi yhteisen työn haastetta kuntien, seurakuntien ja laajan järjestösektorin kesken.

Tavoite ja ihanne tulisi olla, että nuori ei vapaa-ajallaan putoaisi sivuun väärien asioiden pariin. Miten tämä onnistuisi jokaisen kohdalla ei olekaan helppo kysymys. Ajattelen, että kannustaminen niissä asioissa, joissa lapsi ja nuori menestyy, auttaisi menestymään muussakin. Tunnustus ja rohkaisu ovat vahvoja asioita lapsuudesta lähtien elämässä. Onneksi jokaisesta löytyy aina positiivisia asioita, mutta niitä ei voi huomata suurissa luokissa ja opetusryhmissä. Luokanopettajat ovat kuitenkin monitaitoisuuden mestareita ja he voivat toivottavasti onnistua oppilaidensa yksilöllisessä kannustamisessa ja rohkaisemisessa.

Haluan koulun antavan Suomessa selkeän kristilliseen ja suomalaiseen arvopohjaan perustuvan kasvatuksen ja koska siihen kuuluu muidenkin huomioonottaminen, silloin myös maahanmuuttajien on parempi elää tässä maassa. Siksi haluan kirkkaasti kristillishenkisiä aamunavauksia Raamatun otteiden, virsien ja rukousten kera kouluihimme. Jos lainsäädännössä tai asetuksissa tarvittaisiin tähän selkeyttä, haluan sitä tehdä. Virsikirja on paljon laajempi kuin vain ”Enkeli taivaan” ja suvivirsi, olisi suuri rikkaus, jos sen sisältöä tunnettaisiin laajemmalti. Maahanmuuttajistamme on muutoin 75 % kristittyjä. Tämän enemmistön taholta on ihmetelty koulujemme kristillisen kasvatuksen ”vähäverisyyttä” ja siitä syystä maahanmuuttajien lapsista monet ovatkin yksityisten kristillisten koulujen oppilaita.

Oma tavoitteeni on, että  suomalainen koulu yleensä olisi kristillinen koulu jo lähtökohtaisesti uskonnonvapauslain hengessä. Mainittu laki näet ensi sijaisesti antaa myönteisen mahdollisuuden sekä uskonnon opetukseen että kristilliseen kasvatukseen. Samalla kyseinen laki antaa myös mahdollisuuden olla näihin osallistumatta.
Selkeä suomalainen arvopohjamme laajalti ymmärrettynä on kestävä lähtökohta kohdata muita kulttuureja. Jos meillä ei olisi omaa kulttuuriamme ja arvopohjaamme, me olisimme myös kykenemättömiä keskustelemaan muiden kanssa.

Lauri Oinonen
kansanedustaja
sivistysvaliokunnan jäsen
Keuruu

(Suomen) Kristillisdemokraatit

Tässä "osastossa" on  KD:n   ProPeruskouluehdokkaiden esseitä saapumisjärjestyksessä.
kd(at)kd.fi
www.kd.fi

Sirpa Pursiainen: Lasten ja nuorten oikeuksia ja hyvinvointia tukemalle terve ja työkykyinen tulevaisuus

Olen sosiaali- ja terveysalan opettajana työskentelevä KD:n kansanedustaja ehdokas Tampereelta. Kaksi keskeistä vaaliteemaani ovat ”Lasten ja nuorten oikeuksia ja hyvinvointia tukemalla terve ja työkykyinen tulevaisuus” ja ”Sosiaaliturvalla ja peruspalveluilla turvataan leipä, terveys ja hyvinvointi”. Nämä kummatkin sivuavat lasten ja nuorten hyvinvointia, jotka tukevat peruskoulun työtä.

Näkemykseni mukaan suuret luokkakoot eivät mahdollista opettajan kasvatuksellista ja opetuksellista työtä ja kunkin oppilaan huomioimista. Puolestaan riittävän pienet ryhmäkoot ja tarvittaessa koulunkäyntiavustajien, erityisopettajien ja ohjaajien läsnäolo luokassa mahdollistavat opettajan työskentelyn ja työssäjaksamisen sekä turvaavat oppilaiden oikeuden laadukkaaseen opetukseen.

Itse olen työskennellyt koulukuraattorina ja näen peruskoulussa hyvin tärkeäksi oppilashuollon resurssien riittävyyden, lasten ja nuorten palvelujen saamisen varhaisessa vaiheessa ja moniammatillisen yhteistyön lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa, jotta opettajat voivat keskittyä työssään kasvatuksen lisäksi myös opettamiseen. Lasten ja nuorten sekä perheiden pahoinvointi on kasvanut, joka näkyy huostaanottojen kasvuna ja mielenterveysongelmien kasvuna ja tämä heijastuu myös koulunkäyntiin. Lasten oikeuksien turvaamisella, lasten hyvinvoinnin tukemisella ja perheiden tukemisella voidaan luoda edellytykset terve ja työkykyinen tulevaisuus sekä hyvinvoiva peruskoulu.

Sirpa Pursiainen, YTM
Sosiaali- ja terveysalan opettaja
Kristillisdemokraatit

Timo Räihä: Peruskoulu  tulevaisuudessa
Häme
94

Millaisen peruskoulun haluaisimme tulevaisuudessa ja millä lailla ja  millä keinolla ja resusseilla sitä voitaisiin kehittää? Raha ei saisi  olla ainoa keino peruskoulun kehittämiselle.Vaan avoin ja vilpitön halua  kehittää sitä entistä enemmän ajan haasteita vastaavaksi.

Samoin  opettajakunnalle se tuo entistä enenevässä määrin haasteen kulkea  kehityksen kärjessä, jotta heillä myös olisi valmiudet yhä vaativammassa  roolissa opettajana. Eduskunta säätää lait ja asetukset meillä Suomessa,  on myös opetusministeri joka toteuttaa tai ainakin pyrkii toteuttamaan  niitä lakeja joita Arkadianmäellä säädetään. Nyt olisi mielestäni  erittäin tärkeää, että niin opetusministerin kuin itse opetustyötä  tekevien, siis toteuttajien, rehtorien ja opettajien ajatukset sekä  tarpeet kohtaisivat toisensa. Muuten syntyy ristiriita lain säätäjien ja  opetustyötä tekevien kesken ja se ei voi olla hyvä asia.

Rahallakin on  myös suuri merkitys, koska jos sitä ei ole edes tyydyttävästi  käytettävissä kentällä peruskoulun opetustyöhön, eli siellä missä itse  opetus tapahtuu, niin silloin on resussipula eikä silloin ole
mahdollisuutta palkata tarpeeksi opettajia eikä myöskään muihin  välttämättömiin ja tarpeellisiin kohteisiin. Ja jos joudutaan esimerkiksi  pitkään työskentelemään vajaalla opettaja määrällä se ylikuormittaa ja  altistaa muita opettajia väsymiseen ja muihin opetustyötä haittaaviin
seuraamuksiin. Niillä voi mahdollisesti olla hyvinkin merkittävät haitta  vaikutukset ja haittatekijät mm. sairas poissa oloina, opetus motivaatioon jne.

Itselläni on ainakin halua tukea peruskoulun  opetustyötä, koska se on kaiken opiskelun perusta yhteiskunnassamme. Siksi  toivotankin voimia ja jaksamista jokaiselle opetustyössä
työskentelevälle koska se jos mikä on tänä päivänä vaativaa ja  haasteellista.

Timo Räihä,
Lahti

Arto Lahti (sit.): Koulut ja nuoret yhteiskunnan moottoreina

Suomalaisen nuorison työmoraali, vitaliteetti ja älykkyys ovat maailman huippua. Silti poliitikot pyrkivät toistuvasti syyllistämään opiskelijat ja opettajat. Moite kohdistuu pitkiin opintoaikoihin.  Osallistuin vuoden 2005 presidentinvaaleihin. Silloinkin jäin ihmettelemään sellaisia väitteitä, että opiskelijoiden pitäisi tinkiä elintasostaan ja opiskella nopeammin. Nordea Pankin selvitys vertaili Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan opintotukija. Kaikissa maissa opintotukeen kuuluu opintoraha ja –laina ja meillä erillinen asumistuki. Tukimuodot yhteen laskien, suomalaisen opiskelijan tulee selvitä 650 eurolla, kun norjalainen saa 844 euroa; Suomalaisilla korkeakouluopiskelijoilla on Pohjoismaiden alhaisin elintaso.

Suomalainen koulujärjestelmä on maailman paras. Koulujärjestelmän resursseja on rankasti vähennetty, vaikka kouluille on tullut perinteisen oppimistehtävän ohella nuorison kasvatustehtävä. Nyt on riskinä peruskoulujen ”juustohöyläys”, mikä olisi vakava virhe. Suomi on kansainvälistynyt, sitä myötä ulkomaalaisten määrä on kasvanut. Nuorista ei saa kasvattaa rasisteja. Etniset kulttuurit tuovat maahamme myönteisiä kulttuurisia muutoksia. Lähivuosina pitäisi hoitaa suurten ikäluokkien eläköityminen ja julkisten hyvinvointipalveluiden laadukas jatkuvuus ilman henkilökunnan loppuun palamista. Taustalla on talous; maksuhäiriöiden piirissä on 310.000 kansalaista, joista merkittävä osa koulunuoria.

Perusopetuksen opetussuunnitelmauudistus toteutettiin vuosina 2004-2006, jolloin yrittäjyyskasvatus tuli kouluihin oppiaineiksi. Yrittäjyyskasvatus lisääntynyt kouluissa http://www.yle.fi/uutiset/24h/id75946.html). Olisi toivottavaa, että Aalto yliopisto käynnistäisi uuden ja kansainvälisesti suuntautuvan yliopistolähtöisten tiedeinnovaatioiden aallon. Globaalisti on pärjättävä nimenomaan kivenkovilla patentti-, brändi-, formaatti- tai designmarkkinoilla. Huippuyliopistot ovat tässä parhaita katalyyttejä mutta eivät itseisarvoja. Vain kilpailukyvyllä on merkitystä. Mutta ilman koko koulujärjestelmän kattavaa talouskasvatusta emme saa riittävää voimaa yrittäjyyden tueksi.
                                            
Suomen talouskasvatusseura ry (olen puheenjohtaja) on osaltaan valmis ottamaan vastuulleen nuorten liiketoimintasuunnitelmakilpailun organisoimisen yhteistyössä Opetushallituksen, kuntien ja muiden asiasta kiinnostuneiden tahojen kanssa. Ensi vaiheen painopisteenä voisi olla lukiot. Perustelu on ilmi selvä. Kun meillä rakennetaan mittavilla panostuksille yrittäjyyden ja innovaatioiden huippuyliopisto (Aalto), olisi järkevää rakentaa lukioihin opetus ja harjoittelu, joilla nuoret valmennetaan yrittäjyyteen ja innovaatioihin jo teini-ikäisinä, jolloin jokaiselle meistä on aikanaan ollut suuria ideoita mielessään. Toinen ja laajempi kasvatustehtävä on peruskouluissa, joissa painopisteenä on nuorten parempi elämänhallinta yrittäjyyden ja talouden keinoilla raadollisessa pikaluottojen ja vastaavien maailmassa.

Professori Arto Lahti, Aalto-yliopisto
http://www.facebook.com/profile.php?id=755588357#!/profile.php?id=1486361312

Kai Similä
Oulun ja Kainuun piiri

Olen luokanopettaja Kai Similä. Toimin kunnanvaltuutettuna Kempeleessä (KD) ja työskentelen Rajakylän koulussa Oulussa. Työvuosia on kertynyt 25 tämän lukuvuoden päättyessä. Ennen nykyiseen opinahjooni saapumista työskentelin mm. kymmenen vuotta 2-opettajaisilla kyläkouluilla Haapavedellä ja kahdessa ympäristökunnassa. Monesti ison koulun vilinässä muistelen kaiholla pienen kyläkoulun rauhalliselta tuntunutta elämää – onneksi ehdin kokea sitä. Liekö niitä enää missään tämän säästövimman koluttua kasvukeskusten ympärille jääneet kunnat. Tosin nyt tuntuu siltä, että opetusala ei säästy missään kohtuuttomilta kuulostavilta säästötoimenpiteiltä: ryhmäkoot sen kun kasvavat, integraatio tuo entistä haasteellisempaa oppilasainesta ryhmiin ja duuni tuntuu käyvän entistä repaleisemmaksi.

Opetusala on ollut rajussa muutoksessa miltei koko työhistoriani ajan. Suunta on monelta osin (palkkausta myöten) ollut alaspäin.  Nykyinen hektisyys kuvastanee yhteiskunnan tilaa, mutta ihmisen kohtaamiseen ja kasvatustyöhön se ei sovellu lainkaan.  Soisin nykyajan levottomien, peli- addiktien lasten pääsevän rauhalliseen, luonnon ympäröimään kouluun, jossa aikuisella on aikaa kohdata. Mutta tämä taitaa olla romanttista kaipausta eiliseen päivään.  

Olen huolissani peruskoulutuksen resursseista. Vastuuta entistä haastavimmista ryhmistä tarjotaan, mutta tuki on useasti unohtunut tilaaja-tuottaja –mallin sokkeloihin. Tuttu erityisopettaja sanoi, että hänen työnsä ei enää ulotu niihin oppilaisiin, jotka hyötyisivät siitä. Aika kuluu pidellessä oppilaita luokan sisällä ja irti toisistaan. Mitä nuorempi oppija, sitä pienempi ryhmä. Aikuisten tulisi opinnoissaan tulla toimeen jo peruskoulun ryhmiä suuremmissa porukoissa.    
          
Valtion tulisi huolehtia kunnallisen rahoituksen riittävyydestä ja joskus myös valvonnasta. Opetusalan henkilöitä pitäisi myös äänestää paljon kuntien ja kaupunkien valtuustoihin. Siellä tapahtuu asioiden arvottaminen, joka sitten näkyy euroina toiminnassa.

Nykyaikana puhutaan moniarvoisesta yhteiskunnasta. Kauniin käsitteen takana tuntuu useimmin kuitenkin olevan kotien arvottomuus. Omaa kulttuuriperintöä vähätellään tai sen siirtäminen lapsiin on jäänyt jotenkin tapahtumatta. Joukossamme kasvaa entistä suurempi määrä lapsia, joilla ei ole tarttumapintaa omaan elämäänsä. Oma elämä alkaa mennä ohi jo nuorena. Kansallisesta identiteetistä ja suomalaisuudesta (omasta perheestä, suvusta) tulisi puhua uudella arvostuksella. Lapsi tarvitsee vahvan identiteetin voidakseen oppia arvostamaan toisia ihmisiä ja kulttuureita. Opettajan työn käyminen entistä sirpaloituneemmaksi on varkain voimia syövä suuntaus. Siihen tulisi vastata riittävällä työnohjauksella ja oman ammatin rajojen selkeällä hahmottamisella: tänään olin taas pappi, lukkari, talonpoika, tuomari, poliisi, äiti ja sossun täti.

Voimia sinulle perusopetuksen opettaja – olet hyvin tärkeä ihminen.

Kai Similä

Ilkka Hämäläinen: Pakkoruotsista
Kymen piiri

Tulevaisuudessa oppilaskohtaiseen kohdennettuun koulutukseen on panostettava. Haasteinamme on kehittää opetusjärjestelmä, joka ei lisää osaltaan nuorisotyöttömyyttä, vaan ohjaa nuoren ripeästi peruskoulusta työelämään tai opiskelemaan alaa jossa työllisyysaste on korkea. Jo peruskoulussa nuoren tulisi voida, tiettyyn rajaan asti, valita enemmän tunteja aineille joita tietää tarvitsevansa tulevaisuudessa. Näin voimme jo varhaisessa vaiheessa kasvattaa maailmalle eri alojen parhaimpia asiantuntijoita ja työntekijöitä.

Kannatan kieltenopiskeluumme ehdotonta valinnanvapautta, joka ei nykyisessä järjestelmässä toteudu. On kummallista, että 2010-luvun Suomessa opetamme edelleen pakollisena ruotsinkieltä, joka työelämässä ei ole sille annettujen opetustuntien ja oppilaskohtaisen työmäärän arvoinen.  

Kieltenopiskelun tuntimäärää ei saa leikata. Suomi tarvitsee kieltentaitajia kansainvälistyvään talousmaailmaan sekä asiakaspalvelualoille. Tästä syystä nuorille on annettava mahdollisuus valita ruotsi tai sen sijasta kieli jonka tietää tuovan suurimman hyödyn tulevaisuudessa. Keneltäkään ei ole pois, jos nuori saa ruotsin sijasta opiskella vaikkapa venäjää, ranskaa tai saksaa. Päinvastoin, kyseisten kielten globaali merkitys käytännössä voi olla nuorelle ruotsia suurempi.   On katsottava tulevaisuuteen. Esimerkiksi venäjän kieli syrjäyttää ruotsin kaupan- ja palvelualoilla tulevaisuudessa. Tätä vauhdittavat myös Venäjän suuri hinku päästä nopeasti viisumivapauteen, joka tulevaisuudessa lisää venäläisten trafiikkia Suomeen. Nyt on peruskoulumme aika valmistaa nuoriamme kysyntään ennen kuin se ylittää tarjonnan.  Ruotsipakkoa on perusteltu ruotsinkielisten oikeudella saada palvelua omalla äidinkielellään. Ruotsinkielen opetus onkin enemmän historiallinen kuin nykypäivää. Väestöstämme ruotsia äidinkielenään puhuu noin 5,5 prosenttia. Suurin osa näistä osaa täydellisesti suomea, ja lopuillakin arkiaskareet hoituvat moitteettomasti valtakielellä. Ketä varten me opetamme pakosta ruotsia? Kieltä jota puhuu alle 10 miljoonaa ihmistä maailmassa, pääosin yhdessä maassa.

Tutkimusten mukaan Suomessa osataan hyvin vain suomea, englantia ja ruotsia. Kun ruotsin ja suomenkielen globaali merkitys on mitätön, oppilaalle jää vain yksi kunnolla opittu kansainvälinen kieli eli englanti. Surullista, mutta totuus on, että suomalaisten kielitaidon monipuolistumisen voi mahdollistaa vain ruotsin muuttaminen kouluissa valinnaiseksi kieleksi muiden kielten kanssa.

Ruotsipakosta luopuminen parantaisi huomattavasti Suomen kilpailukykyä, edesauttaisi suomalaista hyvinvointia, nostaisi suomalaista sivistystasoa sekä parantaisi nuorten ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta eri kulttuureita kohtaan. Keneltä tämä on pois?

Nuorena, 21-vuotiaana ehdokkaana vielä tuoreesti muistan, mitä on opiskella nykyaikaisessa suomalaisessa peruskoulussa. Viimeaikaiset menestyksemme Pisa-tutkimuksissa eivät ole tulleet ilman työtä, ja siitä kiitos kuuluu koko suomalaiselle opetuslaitokselle sekä hyvin koulutetuille opettajille.

Ilkka Hämäläinen
ruotsin- sekä englanninkielen opettajan ja lehtorin poika

Tuulikki Vuorinen (sit.): Koulutuksen arvo
208


 Turvallinen lapsuus ja nuoruus ovat hyvän elämän lähtökohta. Päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tehdään hyvää työtä lasten ja nuorten ja koko maamme tulevaisuuden parhaaksi. Varhaiskasvatuksen kehittämisessä keskeistä on hoivan, kasvatuksen ja opetuksen laatu, pysyvät ihmissuhteet ja lapsen kehityksen kokonaisvaltainen tukeminen. Varhaiskasvatuksella voidaankin merkittävällä tavalla suojata lasta monilta kasvuympäristön riskitekijöiltä, joita ovat muun muassa köyhyys, vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat sekä sosiaalinen lähiverkosto. Päivähoidon laatua tulee edistää ryhmäkokoja koskevilla säädöksillä ja määrittelemällä sen henkilöstörakenne sekä resurssit, jotka turvaavat riittävän koulutetun henkilöstön. Myös avoimien varhaiskasvatuspalvelujen saatavuus ja niiden vaikutusten arviointi lapsen hyvinvointiin ja terveyteen on turvattava.

Suomalainen koulu on ylpeyden aiheemme. Hienot tulokset eivät ole kuitenkaan itsestään selvyys. Opetusta on säästösyistä karsittu, ryhmät ovat paikoin suuria ja raskaita, opetuksen tukitoimet riittämättömiä, eivätkä työskentelyolosuhteetkaan aina ole kunnossa. Ryhmäkoolla vaikutetaan suoraan oppimiseen, kouluviihtyvyyteen ja muun muassa kiusaamisen ehkäisemiseen. Perusopetuksen laadun ja turvallisuuden varmistamiseksi ryhmäkoon maksimit tulisikin turvata lainsäädännöllä. Myös kiusaamisen ehkäisyn tulee olla suunnitelmallista ja tavoitteellista. Lisäksi lainsäädännöllä tulee varmistaa oppilashuoltopalveluiden saatavuus, kuten kouluterveydenhoitaja-, koululääkäri-, koulupsykologi- ja koulukuraattoripalvelut. Oppimisvaikeuksista kärsivien ja muiden erityistukea tarvitsevien oppilaiden tuki tulee myös varmistaa. – Koulutuksen perusta kannattaa pitää mahdollisimman hyvässä kunnossa, sillä se on myös taloudellisesti järkevää ja perusteltua. Oppilaiden turvallisuuteen ja laadun takaamiseen, pätevien opettajien saannin turvaamiseen sekä koulutuksen resursseita huolehtimiseen tuleekin kiinnittää erityistä huomiota, sillä maamme tulevaisuus voi perustua vain vahvaan osaamiseen.

Omanlainen haasteensa on erilaisista kieli- ja kulttuuritaustoista tulevien lasten ja nuorten kotoutuminen, joka edellyttää erityisiä tukitoimia niin valtiovallalta kuin kunnilta. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suomen kielen ja oman äidinkielen oppimisen tukea tuleekin vahvistaa. Koulutus tukee kotoutumista; tavoitteena tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saavuttaminen sekä sellaisten tietojen ja taitojen hankkiminen, joita maassamme tarvitaan yhteiskunnan toimintoihin osallistumiseen ja toimeentulosta huolehtimiseen. Onnistunut koulutus vähentää myös valtaväestön ennakkoluuloja ja lähentää eri kulttuuritaustan omaavia toisiinsa.

Lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kouluyhteisöissä tulee vahvistaa huolehtimalla muun muassa perusopetuksen tuntijakouudistuksessa riittävän monipuolinen taide- ja taitoaineiden asema. Taide- ja taitoaineiden lisäksi koulujen kerhotoiminta tukee lapsen kasvua ja kehitystä. Koulussa tulee olla tilaa leikkiin, iloon ja erilaisten vahvuuksien löytämiseen, tätä kaikkea tuetaan kerhoilla, joiden laatuun ja resursointiin on panostettava.

Opettajilla on kykyä ja taitoa järjestää opetusta vielä paremmin sekä keinot ja osaaminen oppilaiden hyvinvoinnista huolehtimiseen, mikäli päättäjät antavat siihen mahdollisuuden. Tarvitsemme koulutuksen puolestapuhujiksi laajaa kansanjoukkoa, jota me kaikki voimme olla yhdessä rakentamassa yhteisin tavoittein. Työtä koulun puolesta riittää meille kaikille.

Tuulikki Vuorinen
Opettaja, sosiaali- ja terveysala /
Kolmen kouluikäisen lapsen äiti
lehtori (TtM), KD, sitoutumaton

tuulikki.vuorinen@kotikone.fi


Kati Nummensalo: Elämme hyvin erikoisia aikoja.
111

Elämme hyvin erikoisia aikoja. Maailmanlaajuisesti taloudellinen tilanne on epävakaa ja kunnissa painitaan vaikeiden talousvaikeuksien parissa. Samaan aikaan maamme väestö ikääntyy ja tarvitaan lisää resursseja hoivatyöhön.

Toisaalta peruskouluikäisten määrä suhteessa ikääntyviin laskee. Käy helposti niin, että varat lisääntyvään vanhusten hoivatarpeeseen otetaan sivistystoimelta, koska ikäluokat pienenevät. Varoja on kuitenkin löydyttävä muualta. On keksittävä ratkaisuja,joilla voidaan turvata sekä vanhusten että
kouluikäisten riittävän hyvät palvelut. Lapsiperheiden paveluissa säästäminen kostautuu myöhemmin ja se käy lopulta kalliiksi yhteiskunnallemme.

Tuntijakouudistusta pohdittaessa on osattava asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Opettajien jaksaminen, ryhmäkoot, koulujen kunto, riittävät psykologi- ja kuraattoripalvelut ja muut perusasiat on pystyttävä
hoitamaan kunnolla. Lisääntyvän valinnaisuuden seurauksena ei saa joutua suurentamaan perusopetusryhmiä tai muuta vastaavaa. On oltava realistinen ja puolustettava perusopetusta.

Kati Nummensalo
Luokanopettaja, KM, kaupunginvaltuutettu
Eduskuntavaaliehdokas (kristillisdemokraatit)
Seinäjoki
www.katinummensalo.tk
 

Riitta Haapala: Asiantuntija opetusalalla. Opettajien ääni, jolla kuulee!!! 
Pirkanmaa

Tavallisten toiveiden toteuttajaksi eduskuntaan 2011- Työtä, turvallisutta, toiveita tavallisen lapsuuden ja nuoruuden! Lapsuutta ja nuoruutta EI MITATA RAHALLA! Koulujen asiat ja Varhaiskasvatus kuntoon!

Riitta Haapala
Lastentarhanopettaja 45v., Ammatillinen opettaja, Luottamusmies (JUKO ry. AKAVA/OAJ),  Kaupunginvaltuutettu, Valkeakoskelta






Hanna Paulanto: Ajatuksiani peruskoulun kehittämistarpeesta 


Luokka ennen vanhaan on pärjätty yhden opettajan voimin, mutta nykyaikainen luokka on muuttunut vuosien saatossa moninaisuuksia. Näin ollen tarvitaan monitahoinen yhteistyö luokkatilanteiden helpottamiseksi. Rikkautta opettajalle on siinä, että koulutettu koulunkäyntiavustaja on mukana helpottamassa oppilaiden vaikeuksia opettajalta annetun tehtävän suorittamisessa. Luokassa on mukana eri kulttuuritaustoja omaavia oppilaita, sen takia opettajalla on lainmukaisia velvoitteita opetuksen toteutettavaksi luokassa. Tarvittaisiin koulutettuja koulukäyntiavustajia, koska oppilaiden taustat ovat mitä erilaisimpia.

Koulunkäyntiavustajiksi palkattiin aina ”ketä vaan” periaatteen mukaisesti sellaisia nuoria, joilta puuttui usein tietoa ja taitoa, miten oppilasta voi tukea. Koulunkäyntiavustajan palkka on oppilaiden taustojen kirjoon nähden alipalkattu siten, että tätä voidaan päätellä halvaksi työvoimaksi. Näin säästetään ihan väärästä päästä, koska koulutettu koulunkäyntiavustaja pystyy henkilökohtaisesti antamaan sellaista tukea, jolloin tukea tarvitseva oppilas pystyy mutustelemaan, kokeilemaan ja ajattelemaan omaksuttua tietoa tuettuna. Koulukäyntiavustajan ammattitutkintoa varten opiskellaan, ja opintoihin sisältyisi mitä kaikkea, mitä tietoa ja taitoa tarvitaan oppilaiden kanssa annetun opetuksen toteuttamiseksi.

Kaikille oppilaille luokassa on koulukäyntiavustajan työstä yhteinen, tulee sijaita jokaiseen luokkaan ainakin opettajan kanssa työpariksi. Koulunkäyntiavustajan työ on sitä räätälöimistä, kun oppilas noudattaa opettajan annettua opetusta tuettuna.

Opettajan työtä koulunkäyntiavustaja itse asiassa tukee, koska opettaja keskittyy opetukseen tarvitsematta toistaa saman asian uudestaan, vaan tämä on koulunkäyntiohjaajan tehtäväksi toistaa saman asian tai ilmaista saman asian toisessa muodossa.

Koulunkäyntiavustajan olemassaolo on kuin pelastusrengas vähemmän tukea tarvitsevalle oppilaalle. Erityisluokkaan siirtoa ei kai tarvitse turhaan tehdä, kun oppilaalle riittää vain koulunkäyntiavustajan tuki. Koulunkäyntiavustaja on aina parempi kuin kallis siirto erityisluokkaan, jos oppilas ei tarvitse pienryhmäopetuksen tukea, vaan pärjää luokassa hyvin, esimerkiksi tunne-elämän häiriötä omaavalla oppilaalla ei ole välttämättä oppimisvaikeuksia, vaan tarvitsee vain avustajan tukea.

Työ koulunkäyntiavustajana on oppilaiden tarvittavien tietojen sumplimista siis verkostojen tavoin eri tahojen kanssa, mikä yhteistyön tuloksia näkyy kaikenkattavina, erityisesti oppilaisiin vaikutuksia ainakin positiivisina.

Hanna Paulanto/ KD kansanedustajaehdokas
hanna.paulanto@kdi.fi

Mia  Snellman: Peruskoulusta

Peruskoulu on lapsen myöhäisemmän opiskeluinnostuksen alkulähde. Opettajien riittävät resurssit ja koulutus, hyvä työyhteisö sekä luokkien pienet koot antavat opettajille mahdollisuuden kasvattaa Suomelle  luovia ja innokkaita elämänikäisiä oppijoita ja yrittäjiä.

Peruskoulun opettajilla on suuri vastuu, minkä vuoksi heidän ammattiaan tulisi arvostaa ja heidän työssäjaksamisestaan tulisi huolehtia erityisen hyvin, jotta opettajiksi hakeutuvia olisi riittävä määrä.

Yritin löytää kristillisdemokraattien kirjoituksia alla olevasta linkistä mutta jostakin syystä en onnistunut löytämään niitä.

Ystävällisin terveisin

Mia Snellman
KD Helsingin piirin ehdokas
lehtori, KTM
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
http://www.miasnellman.fi/

Pro Peruskoulu 2011

Petteri Hiienkoski: Peruskoulusta
Helsinki 193

Ensinnäkin olen ammatiltani opettaja ja suorittanut myös opetushallinnon tutkinnon. Lisäksi olen mukana opetusministeriön koulutustoimikunnassa. Vaimoni on lastentarhanopettaja. Hän työskentelee peruskoulua edeltävässä vaiheessa olevien kanssa. Itse työskentelen aikuisopettajana vapaan sivistystyön oppilaitoksessa peruskoulun ja lukion jälkeisessä vaiheessa olevien kanssa. Yli 10-vuotisen kokemukseni perusteella olen voinut tehdä havaintoja opiskelijoista ja päätelmiä haasteita, joita peruskouluun kohdistuu.

Edellistä näkökulmaa läheisempi yhteys aiheeseen tulee siitä, että perheeseemme kuuluu kaksi peruskoululaista, molemmat ala-asteella. Kaksi nuorempaa lastamme siirtyvät peruskouluun lähivuosina.  Peruskoulu, jota lapseni käyvät, on hyvin erilainen kuin se, jota itse kävin peruskoulun alkuvaiheessa. Yhteiskuntakin on muuttunut ja peruskoulu sen myötä.

Peruskoululla on tärkeä rooli tukea lasten vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään. Mitä ahtaammalle vanhemmat työelämän puristuksessa joutuvat ja mitä enemmän perheet pirstaloituvat, sitä vaativammaksi peruskoulun tehtävä muodostuu. Oppilaat vaativat entistä yksilöllisempää opastusta. Oppilaslähtöisyyden merkitys kasvaa. Peruskoulun tehtävä on varustaa oppilas pienestä pitäen vastuullisuuteen itsestään, yhteisöstään ja ympäristöstään.

Nuorten mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen ovat haaste myös peruskoululle. Pelkästään kuraattoreilla ongelmasta ei päästä. Työ on usein parasta mielialalääkettä ja tehokas syrjäytymisen torjuntakeino. Sen takia peruskoulun on osaltaan madallettava kynnystä työelämään. Työelämäyhteyksiä kannattaa kehittää tutustuttamalla oppilaita erilaisiin ammatteihin.

Lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin, sosiaalistumisen ja itsetunnon vahvistumisen takia heitä on kannustettava luovuuteen ja itseilmaisuun. Taito- ja taideaineiden tuntimäärää pitää lisätä.

Henkisen hyvinvoinnin lisäksi tarvitaan fyysistä hyvinvointia. Ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kannalta on tarpeen uudistaa koululiikuntaa innostavammaksi. Yhteistyötä Nuori Suomi -liikuntaseurojen, erityisesti Sinettiseurojen, kanssa kannattaa kehittää.

Globalisaatio edellyttää kielitaitoa ja kulttuurien tuntemusta. Vieraiden kielten opetustarjontaa ja vaihtoehtoja on sen takia peruskoulussa lisättävä. Kielten, erityisesti ruotsin, opetusta olisi tarkoituksenmukaista kehittää käytännöllisempään suuntaan.

Tietotekniikan mullistus ja mediasta tulviva tieto edellyttävät oppilaalta varhain kykyä arvioida tietoa ja jäsentää laajoja tietomääriä. Hän tarvitsee siihen välineitä. Peruskoulun on rohkaistava terveeseen kriittisyyteen myös tieteen teorioita, oletuksia ja niihin perustuvia tutkimustuloksia kohtaan.  Erityisesti on vältettävä esittämästä katsomuksellisia teorioita ehdottomina totuuksina. Ei pidä unohtaa, että peruskoulu toimii vanhempien sille suomalla valtuutuksella.

Suomalainen peruskoulu on saanut kansainvälistä tunnustusta. Koulun tärkein voimavara ovat vastuulliset ja osaavat opettajat, joille kuuluu kiitos. Laadun takaamiseksi ei riitä, että opettajankoulutusta kehitetään. Opettajantyön on myös oltava houkuttelevaa ja sellaista, että siinä jaksaa ikääntyneenäkin. Sen takia on huolehdittava opettajien työehdoista ja -oloista, henkisistä voimavaroista ja palkkauksen riittävyydestä.

Petteri Hiienkoski (sit.) no. 193

Kristillisdemokraatit, Helsinki
http://www.petterihiienkoski.tk/